Monday, October 17, 2005

Salamatestausta.

Nyt on sitten salama hankittu. Ensimmäistä kertaa elämässäni omistan salaman joka toimii yhdessä kameran valonmittauksen kanssa. Tähänasti olen aina mitannut salama erillisellä mittarilla.



Jo joskus neljä vuotta sitten ollessani kuvaamassa eräissä juhlissa, Kullervo Koivistoinen totesi minulle minun valonmittausponnisteluja aikansa seurattuaan: "siirtyisit kuule poika nykyaikaan".

Ja nyt on sitten siirrytty. Muutosvastarinta on selätetty ja astun mieli avoimena uusiin haasteisiin.

Ensivaikutelma laitteesta on innostunut. Kun salaman kiinnttää kameraan ja pistää päälle, niin johan sillä räpsii ihan kelpo kuvia. Tarkennuskin tuntuu toimivan paremmin salaman apuvalon ansiosta.

Seuraavaksi iskee hämmennys. Laitteessa on paljon pieniä nappuloita ja suuri näyttö jossa vipeltää jos jonkinlaista merkkiä. Käyttöohjeita en tietenkään käytetyn laitteen mukana saanut, mutta onneksi ne löytyvät esim. täältä.

Aivan niin nykyaikainnen minusta ei silti ole tullut että lukisin ohjekirjan PDF muodossa. Täytynee odottaa että saan nivaskan tulostettua jossain. Kyllähän minä tiedän että kaikenlainen ohjekirjojen lukemninen on aika arveluttavaa, mutta tämä vaikuttaa jotenkin laitteelta jonka ohjeet kannattaa lukea.

Kun olen tottunut itse mittaamaan salaman, olen myös ollut varsin hyvin perillä salamavalon ja vallitsevan valon tasapainosta. Nyt olen automatiikan armoilla, aivan niinkuin kameran ensimmäistäkertaa käsiinsä saava aloittelija.

No pikkuhiljaa testailemalla erilaisilla asetuksilla ja erilaisissa asennoissa siihen alkaa saada jonkinlaista tuntumaa. Kovasti tuntuu vielä olevan opettelemista.



Ensivaikutelman pohjalta arvioiden:
+ varmatoimisen tuntuinen
+ yllättävän hyviä tuloksia täysin automaatilla
+ tehoa riittää heijastettunakin

- käyttöliittymä hieman sekava
- nappulat liian pieniä
- välähdyspään kääntäminen kahden napin takana, hidastaa käyttöä.

No comments: