Thursday, November 22, 2007

Digi TV
Laiteblogisani olen tavannut esitellä laitteita joihin minulla on jokin henkilökohtainen suhde. Nyt ajattelin vaihteeksi esitellä taitteen jota minulle ei ole, digiboksin. Television digitalisoituessa olen päättänyt jättäytyä kokonaan TV-ohjelmavirran ulkopuolelle.

Olen varmaan maininnut aikaisemminkin, että pidän kyllä laitteista. Vaikka usein pidän analogisista laitteista digitaalisia enemmän, en ole mikään puristi. Periaatteessa minulla ei ole mitään television digitalisoimista vastaan. Tälläkertaa se vaan toteutettiin senverran järjettömästi, etten keksi mitään järkevää syytä olla siinä mukana.

On paljon syitä olla hankkimatta digiboksia, TV:n katsominen noin yleensäkin on silkkaa ajanhaaskausta, meille tarjotut laitteet tai sisällöt ivät tuo mitään todellista lisäarvoa millä hankinnan voisi perustella, ja jos hieman katsotaan viihteen jakelun nykytilaa, niin tosiasia on että muut mediat ovat armotta ajaneet television ohi.

Koska en ole kirjoittamassa aiheesta kirjaa, vaan lyhyttä blogitekstiä, en nyt listaa aivan kaikkia valheellisia lupauksia joita aiheen tiimoilta on annettu. Ehkä asian voisi tiivistää tähän: missä on parempi kuvanlaatu, missä on laadukkaammat sisällöt, tai missä ovat ne interaktiiviset lisäpalvelut joita meille luvattiin?

Teknisestiottaen digiboksi yhdistää tietokoneen monimutkaisuuden, vikaherkkyyden ja vaikeastilähestyttävyyden television yksisuuntaisuuteen ja tekniseen rajoittuneisuuteen. Eilisen Metrolehden mukaan noin 70 prosenttia kotitalouksista on kokenut erilaisia hankaluuksia digiTV:n kanssa. Luku ei ole sopiva television kaltaiselle jokakodin kapineelle, jota jokaisen vauvasta vaariin tulisi pystyä käyttämään.

Olen myös huomannut etten ole yksin. Ystäväpiirissäni yllättävän monmi on jättänyt
diggiboksit ostamatta. Jotkut vielä miettivät kaapelitalouksille annetun siirtymäajan yli. Sama näkyy myös tilastoissa, ylen kotimaanuutiset kertoivat tänään että TV-lupia on noin 50000 vähemmän kuin viimevuonna.

Kyse ei ole aivan mitättömästä määrästä, noin rahallisesti se johtanee parin radiokanavan ja yhden TV-kanavan lopettamiseen. Ohjelmakimpusta olisi näillänäkymin putoamassa nuorisolle profiloitu Yle Extra. Jo aikaisemmin nipusta säästettiin uutiskanavan verran. Tilanne ei ole ylelle helppo, mitä vähemmän rahaa tulee sisään, sitä vähemmän ja huonompaa ohjelmaa pystytään tuottamaan. Internet tuo kotiin huomattavasti laajemman spektrin erilaista viihdettä kuin mihin TV-jakelu pystyy, ja tietokoneet integroituvat yhä tiiviimmin kodin viihdekeskuksiksi.

Itse olen ollut pääsääntöisesti tyytyväinen televisiottomuuteen. Tosin jotain asioita kyllä jäi kaipaamaan. Internetin rajattomassa kuvavirrassa pää menee helposti pyörälle. Kun kaikkea on saatavilla runsaasti, on vaikeaa päättää mitä haluaisi ja mikä olisi kiinnostavaa.

Ammattimaisesti pyöritetyllä TV-kanavallahan tämän suorittaa asiaan perehtyneet palkatut ammattilaiset.

Ehkä täytyy katsoa tilannetta vielä uudelleen, vaikka viiden vuoden päästä. Jos laitteet sitten toimisivat, ja jos vielä on kanavia joilla on sisältöä.