Suunnittelijoita jotka olisin halunnut tavata
Olen vuosien varrella miettinyt monesti sitä, että jos voisin matkustaa ajassa taaksepäin puhumaan järkeä jollekin suunnittelijalle, niin kenet valitsisin.
En edes tideä kuka mistäkin näistä innovaatioista on vastuussa, mutta toisaalta ei minulla ole vielä aikakonettakaan, joten voimme turvallisesti pitää keskustelun puhtaasti spekulatiivisena.
Kiihkeimmin tahtoisin tavata sen suunnittelijan joka päätti että liitäntöjen tulee sijaita laitteiden takapuolella. Tämä on mielestäni räikein ja laajimmin levinnyt ergonimiavirhe nykylaitekulttuurissa, ja ehdottomasti itselleni eniten vaivaa aiheuttanut sellainen.
Aina kun pimeässä kaivan laitetta ulos sijoituspaikastaaan ja ryhdyn tihrustelemaan takapaneelin liitäntöjen merkintöjä mietin tätä samaa asiaa.
Ja niille teistä jotka yrittävät puolustella asiaa esteettisillä seikoilla; älkää ostako niin rumia johtoja.
Toinen kestosuosikkini ovat kaukosäätimet. Tiedän että moni pitää niistä, mutta itse en niitä hyväksy alkuunkaan. Itselläni on päivittäisessä käytössä yksi kappale kaukosäätimiä, jonka etsimiseen tuhlaantuu aina aikaa. Sinänsä voisin jopa hyväksyä kaukosäätimen, jos se olisi lisävaruste jonka käyttäminen olisi valinnaista. Tällöin kyseiseen suunnitteluvirheeseen kiintyneet voisivat siitä nauttia, ja itse voisin heittää omani rauhallisin mielin menemään.
Näin ei vaan ole. Lähes kaikki nykyaikaiset laitteet toimivat kunnolla ainoastaan kaukosäätimellä. Napit ovat kalliita, ja laitteiden pitää olla pieniä, joten itse laitteista poistetaan suurin osa toiminnoista.
Erityisesti asia raivostuttaa kun on paljon tekemisissä käytettyjen laitteiden kanssa. Käytetyillä kaukosäädettävillä laitteilla ei tee juuri mitään, jos ei jaksa käydä läpi mutkikasta ja mahdollisesti kallista selvitystä sopivasta korvaavasta säätimestä.
Edes niin yksinkertainen toimenpide, kuin DVD-elokuvan katsominen ei onnistu DVD-soittimella ilman kaukosäädintä. Näin maallikkona voisi kuvitella että kyseinen toiminto olisi soittimen ydinosaamisaluetta, ja näinollen suunniteltu mahdollisimman yksinkertaiseksi. Näin ei kuitenkaan ole, jokaisessa elokuvassa on jonkinlainen alkuvalikko, jonka navigoimiseen itse soittimesta ei nappuloita löydy. DVD formaatin keksijän kanssa voisin myös vaihtaa muutaman sanan, mutta se nyt ei ole yhtä korkealla listalla.
Sitten yksi laajempi ergonomiavirhe, mistä ehkä vastuullista on vaikeampaa löytää; laitteet joita täytyy käyttää kahdella kädellä. Esimerkiksi vanhoja IBM kannettavia ei saa auki yhdellä kädellä, uudemmissakin monet toiminnot kuten näppäimistövalo vaativat kahden käden käytämistä.
Julmimpia kuitenkin tällä alalla ovat erilaisten lastentarvikkeiden suunnittelijat. Monet lastenrattaat, sitterit, istuimet ym. vaativat säätämiseen nimenomaan kahden käden käyttöä samanaikaisesti. Jokainen lastentarvikkeita suunnitteleva varmasti tietää että lastentarvikkeita käytettäessä saa olla todella iloinen jos sattuu joskus olemaan yksi ylimääräinen käsi jonkinlaiseen säätämiseen.
Wednesday, March 26, 2008
Monday, January 21, 2008

Bug Labs lähestyy pikkuhiljaa olemassaolevaa tuotetta
Kirjoitin aikaisemmin Bug Labsin avoimesta laiteympäristöstä. Muutkin ovat aiheesta kirjoitelleet, assemblix väitti marraskuussa palikoiden ilmaantuvan joulumarkkinoille. Gizmodon mukaan kauppa aukeaa tänään (wi-fi kuulemma puuttuu).
Aukihan tuo näyttäisi olevan, tilatakin saa, kannattaa kuitenkin huomata että siellä lukee että pre-order only. Perussetti näytäisi maksavan 549$, joten mikään ihan halpa lelu ei ole kyseessä.
Laiteblogi jää vielä seurailemaan tilannetta, emme selvästikään kuulu Early adopterien joukkoon.
Ohessa tiedote jonka sain sähköpostiini:
t's been a while since the last update, but now that we're settled with CES and on our way into 2008, we'd like to give you an update of what the BUG team is up to.
1) The BUG store is open today! After several years of developing BUG, we launched the online store this morning with great anticipation. Today we begin taking pre-orders for the BUGbase and the initial four BUGmodules (camera, GPS, motion sensor, touchscreen LCD), and we'll begin shipping by March 17. To buy your BUGbase and BUGmodules, or even the BUGbundle package (priced at $549 for early-adopters, a 22% savings), visit http://buglabs.net/store, or read more at the blog http://www.bugblogger.com/2008/01/announcing-the.html.
2) Dragonfly, the BUG SDK, is available for download. Want to play with the BUG before you buy it? Have mad crazy Java skills to boot? With Dragonfly, you can create your BUG application, test it on the virtual BUG emulator, and upload it to BUGnet, the collaborative online community for BUG developers. To download and install Dragonfly, head on over to our "Getting Started" guide at http://bugcommunity.com/wiki.
3) Finally, CES 2008 was a phenomenal success! Bug Labs was very well received by the crowd and the team was busy for four straight days showing demos and talking all things BUG. Along with winning a CNET Best of CES award, we also received a great deal of coverage from bloggers and press attending the show. You can read up on the latest at http://buglabs.net/press.
Tuesday, December 25, 2007
Kondensaattorikäyttöinen ruuvinväännin
Koska jostain minulle tuntemattomasta syystä nykyään me kuluttajat haluamme kaikki laitteemme ilman johtoja, yhdeksi suurimmista ongelmista laitteiden suunnittelussa on tullut sähkövirran varastoiminen.
Toiset luottavat perinteisiin pattereihin, toiset nykyaikaisempaan Lithium Ion tekniikkaan. Vetypolttokennoista puhutaan ja puhutaan, toistaiseksi ei prototyyppiastetta pidemmälle ole juuri päästy.
Populr Mechanissin blogin mukaan Coleman niminen yritys on keksinyt tuoreen ratkaisun puilmaan. Kyseessä ei ole mikään uutuus, kondensaattori sinänsä on perinteinen elektroniikan peruskomponentti. En vaan itse ole koskaan nähnyt sitä käytettävän varsinaisesti pattereiden korvaajana, siis muuten kuin solarbotttien kaltaisissa miniatyyrisovellutuksissa.
Kondensaattorin toiminta noin periaatteessaon samanlaista kuin patterinkin: se varastoi sähkövirtaa ja purkaa sen tarvittaessa. Erona on se, että kondensaattorilla ei yleensä pystytä syöttämään virtaa kovin pitkää aikaa, mutta toisaalt ase pystytään lataamaan paljon nopeammin. Popular Mechanicsin mukaan Colemanin väännin latautuu noin yhdeksässäkymmenessä sekunnissa, ja kestää noin puolet vaastaavan akkukäyttösen vääntimen käyttöajasta.
Tuote ei sinänsä ole mikään mullistava, ruuvinvääntimiä on kyllä jo olemassa joka lähtöön. Kitenkin mielestäni käytetty tekniikka on kiinnostava. Monella paljon käytetyllä työkalulla latausaika on tärkeämpi kuin käyttöajan pituus.
Youtube mainos
+ nopea ladata
+ kiinnostava tekniikka
- lyhyt akkukesto
- epämääräinen brandi
Koska jostain minulle tuntemattomasta syystä nykyään me kuluttajat haluamme kaikki laitteemme ilman johtoja, yhdeksi suurimmista ongelmista laitteiden suunnittelussa on tullut sähkövirran varastoiminen. Toiset luottavat perinteisiin pattereihin, toiset nykyaikaisempaan Lithium Ion tekniikkaan. Vetypolttokennoista puhutaan ja puhutaan, toistaiseksi ei prototyyppiastetta pidemmälle ole juuri päästy.
Populr Mechanissin blogin mukaan Coleman niminen yritys on keksinyt tuoreen ratkaisun puilmaan. Kyseessä ei ole mikään uutuus, kondensaattori sinänsä on perinteinen elektroniikan peruskomponentti. En vaan itse ole koskaan nähnyt sitä käytettävän varsinaisesti pattereiden korvaajana, siis muuten kuin solarbotttien kaltaisissa miniatyyrisovellutuksissa.
Kondensaattorin toiminta noin periaatteessaon samanlaista kuin patterinkin: se varastoi sähkövirtaa ja purkaa sen tarvittaessa. Erona on se, että kondensaattorilla ei yleensä pystytä syöttämään virtaa kovin pitkää aikaa, mutta toisaalt ase pystytään lataamaan paljon nopeammin. Popular Mechanicsin mukaan Colemanin väännin latautuu noin yhdeksässäkymmenessä sekunnissa, ja kestää noin puolet vaastaavan akkukäyttösen vääntimen käyttöajasta.
Tuote ei sinänsä ole mikään mullistava, ruuvinvääntimiä on kyllä jo olemassa joka lähtöön. Kitenkin mielestäni käytetty tekniikka on kiinnostava. Monella paljon käytetyllä työkalulla latausaika on tärkeämpi kuin käyttöajan pituus.
Youtube mainos
+ nopea ladata
+ kiinnostava tekniikka
- lyhyt akkukesto
- epämääräinen brandi
Thursday, November 22, 2007
Digi TV
Laiteblogisani olen tavannut esitellä laitteita joihin minulla on jokin henkilökohtainen suhde. Nyt ajattelin vaihteeksi esitellä taitteen jota minulle ei ole, digiboksin. Television digitalisoituessa olen päättänyt jättäytyä kokonaan TV-ohjelmavirran ulkopuolelle.
Olen varmaan maininnut aikaisemminkin, että pidän kyllä laitteista. Vaikka usein pidän analogisista laitteista digitaalisia enemmän, en ole mikään puristi. Periaatteessa minulla ei ole mitään television digitalisoimista vastaan. Tälläkertaa se vaan toteutettiin senverran järjettömästi, etten keksi mitään järkevää syytä olla siinä mukana.
On paljon syitä olla hankkimatta digiboksia, TV:n katsominen noin yleensäkin on silkkaa ajanhaaskausta, meille tarjotut laitteet tai sisällöt ivät tuo mitään todellista lisäarvoa millä hankinnan voisi perustella, ja jos hieman katsotaan viihteen jakelun nykytilaa, niin tosiasia on että muut mediat ovat armotta ajaneet television ohi.
Koska en ole kirjoittamassa aiheesta kirjaa, vaan lyhyttä blogitekstiä, en nyt listaa aivan kaikkia valheellisia lupauksia joita aiheen tiimoilta on annettu. Ehkä asian voisi tiivistää tähän: missä on parempi kuvanlaatu, missä on laadukkaammat sisällöt, tai missä ovat ne interaktiiviset lisäpalvelut joita meille luvattiin?
Teknisestiottaen digiboksi yhdistää tietokoneen monimutkaisuuden, vikaherkkyyden ja vaikeastilähestyttävyyden television yksisuuntaisuuteen ja tekniseen rajoittuneisuuteen. Eilisen Metrolehden mukaan noin 70 prosenttia kotitalouksista on kokenut erilaisia hankaluuksia digiTV:n kanssa. Luku ei ole sopiva television kaltaiselle jokakodin kapineelle, jota jokaisen vauvasta vaariin tulisi pystyä käyttämään.
Olen myös huomannut etten ole yksin. Ystäväpiirissäni yllättävän monmi on jättänyt
diggiboksit ostamatta. Jotkut vielä miettivät kaapelitalouksille annetun siirtymäajan yli. Sama näkyy myös tilastoissa, ylen kotimaanuutiset kertoivat tänään että TV-lupia on noin 50000 vähemmän kuin viimevuonna.
Kyse ei ole aivan mitättömästä määrästä, noin rahallisesti se johtanee parin radiokanavan ja yhden TV-kanavan lopettamiseen. Ohjelmakimpusta olisi näillänäkymin putoamassa nuorisolle profiloitu Yle Extra. Jo aikaisemmin nipusta säästettiin uutiskanavan verran. Tilanne ei ole ylelle helppo, mitä vähemmän rahaa tulee sisään, sitä vähemmän ja huonompaa ohjelmaa pystytään tuottamaan. Internet tuo kotiin huomattavasti laajemman spektrin erilaista viihdettä kuin mihin TV-jakelu pystyy, ja tietokoneet integroituvat yhä tiiviimmin kodin viihdekeskuksiksi.
Itse olen ollut pääsääntöisesti tyytyväinen televisiottomuuteen. Tosin jotain asioita kyllä jäi kaipaamaan. Internetin rajattomassa kuvavirrassa pää menee helposti pyörälle. Kun kaikkea on saatavilla runsaasti, on vaikeaa päättää mitä haluaisi ja mikä olisi kiinnostavaa.
Ammattimaisesti pyöritetyllä TV-kanavallahan tämän suorittaa asiaan perehtyneet palkatut ammattilaiset.
Ehkä täytyy katsoa tilannetta vielä uudelleen, vaikka viiden vuoden päästä. Jos laitteet sitten toimisivat, ja jos vielä on kanavia joilla on sisältöä.
Laiteblogisani olen tavannut esitellä laitteita joihin minulla on jokin henkilökohtainen suhde. Nyt ajattelin vaihteeksi esitellä taitteen jota minulle ei ole, digiboksin. Television digitalisoituessa olen päättänyt jättäytyä kokonaan TV-ohjelmavirran ulkopuolelle.
Olen varmaan maininnut aikaisemminkin, että pidän kyllä laitteista. Vaikka usein pidän analogisista laitteista digitaalisia enemmän, en ole mikään puristi. Periaatteessa minulla ei ole mitään television digitalisoimista vastaan. Tälläkertaa se vaan toteutettiin senverran järjettömästi, etten keksi mitään järkevää syytä olla siinä mukana.
On paljon syitä olla hankkimatta digiboksia, TV:n katsominen noin yleensäkin on silkkaa ajanhaaskausta, meille tarjotut laitteet tai sisällöt ivät tuo mitään todellista lisäarvoa millä hankinnan voisi perustella, ja jos hieman katsotaan viihteen jakelun nykytilaa, niin tosiasia on että muut mediat ovat armotta ajaneet television ohi.
Koska en ole kirjoittamassa aiheesta kirjaa, vaan lyhyttä blogitekstiä, en nyt listaa aivan kaikkia valheellisia lupauksia joita aiheen tiimoilta on annettu. Ehkä asian voisi tiivistää tähän: missä on parempi kuvanlaatu, missä on laadukkaammat sisällöt, tai missä ovat ne interaktiiviset lisäpalvelut joita meille luvattiin?
Teknisestiottaen digiboksi yhdistää tietokoneen monimutkaisuuden, vikaherkkyyden ja vaikeastilähestyttävyyden television yksisuuntaisuuteen ja tekniseen rajoittuneisuuteen. Eilisen Metrolehden mukaan noin 70 prosenttia kotitalouksista on kokenut erilaisia hankaluuksia digiTV:n kanssa. Luku ei ole sopiva television kaltaiselle jokakodin kapineelle, jota jokaisen vauvasta vaariin tulisi pystyä käyttämään.
Olen myös huomannut etten ole yksin. Ystäväpiirissäni yllättävän monmi on jättänyt
diggiboksit ostamatta. Jotkut vielä miettivät kaapelitalouksille annetun siirtymäajan yli. Sama näkyy myös tilastoissa, ylen kotimaanuutiset kertoivat tänään että TV-lupia on noin 50000 vähemmän kuin viimevuonna.
Kyse ei ole aivan mitättömästä määrästä, noin rahallisesti se johtanee parin radiokanavan ja yhden TV-kanavan lopettamiseen. Ohjelmakimpusta olisi näillänäkymin putoamassa nuorisolle profiloitu Yle Extra. Jo aikaisemmin nipusta säästettiin uutiskanavan verran. Tilanne ei ole ylelle helppo, mitä vähemmän rahaa tulee sisään, sitä vähemmän ja huonompaa ohjelmaa pystytään tuottamaan. Internet tuo kotiin huomattavasti laajemman spektrin erilaista viihdettä kuin mihin TV-jakelu pystyy, ja tietokoneet integroituvat yhä tiiviimmin kodin viihdekeskuksiksi.
Itse olen ollut pääsääntöisesti tyytyväinen televisiottomuuteen. Tosin jotain asioita kyllä jäi kaipaamaan. Internetin rajattomassa kuvavirrassa pää menee helposti pyörälle. Kun kaikkea on saatavilla runsaasti, on vaikeaa päättää mitä haluaisi ja mikä olisi kiinnostavaa.
Ammattimaisesti pyöritetyllä TV-kanavallahan tämän suorittaa asiaan perehtyneet palkatut ammattilaiset.
Ehkä täytyy katsoa tilannetta vielä uudelleen, vaikka viiden vuoden päästä. Jos laitteet sitten toimisivat, ja jos vielä on kanavia joilla on sisältöä.
Saturday, September 22, 2007
Taskuprojektori
Todella pienikokoisista projektoreista on puhuttu jo vuosia. Lopulliseksi tuotteeksi ei vaan toistaiseksi ole yksikään päätynyt. Nyt Texas Instruments on yhdessä Motorolan kanssa kehittänyt esitotantomalliksi asti melkein matkapuhelimeen mahtuvan projektorin.
Tuo mahdollinen matkapuhelinkäyttö lienee nimenomaan se syy siihen että tuotekehitykseen on saatu vauhtia. Periaatteessa voisi siis olla mahdollista, että jo ensivuonna myynnissä olisi projektorilla varustettuja kännyköitä.
Teollisuushan tuottaa sitä mitä ihmiset haluaat ostaa, ja kännykänostajat haluavat kännykkäänsä kaikki mahdolliset ja mahdottomat ominaisuudet. Taskuprojektorillekin saataneen näin riittävä kysyntä, ainakin sitten kun riittvän halpoja (=huonoja) malleja saadaan markkinoille.
Itse olen hyvin kiinnostunut näkemään minkälaisia muutoksia, niin teknisesti kuin sosiolohisestikin tämä mahdollinen uutuus kännykän käyttöön tuo. Kamerakännykkä teki kaikista valokuvaajia, nyt kaikilla on kaikenaikaa välineet valokuvata ja videoida kohtaamiaan ilmiöitä.
Jos välineeseen lisätään myös projektori, niin valikoimaan tulee lisäksi myös mahdollisuus esittää materiaalia missä vaan milloin vaan.
Tärkeä kysymys kuuluu, miten tätä tekniikkaa tultaisiin käyttämään? Lisääntyisikö Guerrilla VJ tyyppinen toiminta tai videograffiti, vai olisivatko uuden kulttuurin muodot vulgaarimpia ja kansanomaisempia?
Jos katsomme matkapuhelinalan historiaa, niin johtopäätös on väistämättä se, että jokainen uusi teknologinen kehitysaste vie entistä vulgaarimpaan suuntaa. Minne, sitä en osaa edes ennustaa, mutta jos nyt olemme matkapuhelinkulttuurissa menossa ns. "Crazy frog" vaiheessa, niin mikä onkaan seuraava askel?
Mutta siitä projektoriprojektista lisää popscistä ja youtubesta
Todella pienikokoisista projektoreista on puhuttu jo vuosia. Lopulliseksi tuotteeksi ei vaan toistaiseksi ole yksikään päätynyt. Nyt Texas Instruments on yhdessä Motorolan kanssa kehittänyt esitotantomalliksi asti melkein matkapuhelimeen mahtuvan projektorin.
Tuo mahdollinen matkapuhelinkäyttö lienee nimenomaan se syy siihen että tuotekehitykseen on saatu vauhtia. Periaatteessa voisi siis olla mahdollista, että jo ensivuonna myynnissä olisi projektorilla varustettuja kännyköitä.
Teollisuushan tuottaa sitä mitä ihmiset haluaat ostaa, ja kännykänostajat haluavat kännykkäänsä kaikki mahdolliset ja mahdottomat ominaisuudet. Taskuprojektorillekin saataneen näin riittävä kysyntä, ainakin sitten kun riittvän halpoja (=huonoja) malleja saadaan markkinoille.
Itse olen hyvin kiinnostunut näkemään minkälaisia muutoksia, niin teknisesti kuin sosiolohisestikin tämä mahdollinen uutuus kännykän käyttöön tuo. Kamerakännykkä teki kaikista valokuvaajia, nyt kaikilla on kaikenaikaa välineet valokuvata ja videoida kohtaamiaan ilmiöitä.
Jos välineeseen lisätään myös projektori, niin valikoimaan tulee lisäksi myös mahdollisuus esittää materiaalia missä vaan milloin vaan.
Tärkeä kysymys kuuluu, miten tätä tekniikkaa tultaisiin käyttämään? Lisääntyisikö Guerrilla VJ tyyppinen toiminta tai videograffiti, vai olisivatko uuden kulttuurin muodot vulgaarimpia ja kansanomaisempia?
Jos katsomme matkapuhelinalan historiaa, niin johtopäätös on väistämättä se, että jokainen uusi teknologinen kehitysaste vie entistä vulgaarimpaan suuntaa. Minne, sitä en osaa edes ennustaa, mutta jos nyt olemme matkapuhelinkulttuurissa menossa ns. "Crazy frog" vaiheessa, niin mikä onkaan seuraava askel?
Mutta siitä projektoriprojektista lisää popscistä ja youtubesta
Thursday, August 02, 2007
1 to 10 dinsync octopuss

Kun puhutaan musiikintekolaitteista, niin monen konemusiikkigenren halutuin esine on kiistämättä Roland TB 303. Kyseessä on Rolandin kahdeksankymmentäluvun alussa markkinoima bassolinjasyntetisaattori.
Se oli alunperin suunniteltu kitaristeille, jotta he voisivat treenailla ilman elävää basistia. Tähän käyttöön
se ei kuitenkaan koskaan kauhean hyvin soveltunut. Sensijaan myöhemmin House, ja ennenkaikkea Acid-House musiikin synnyttyä 303 löysi oman paikkansa musiikin historiassa. Voisi jopa väittää että 303 soundi oli tärkeä, ellei tärkein tekijä kyseisten musiikkigenrejen syntymässä.
303:sesta sai irti juuri sen narisevan bassosaundin, jos kyseinen soundi ei ole entuudestaan tuttu, niin kuuntele mikä tahansa Acid genren tuotos Acid tracksistä Acid Kingsiin. Lisäksi laitetta sai halvalla kirpputoreilta, vakavaa musiikkia tekevät kun olivat jo siirtyneet midi-aikaan.
Kolkkia ei enää saa halvalla, lienee yksi keräillyimmistä syntikoista. Alkuperäispainos oli jossain 10000 kappaleen kieppeillä, ja hinnat nousevat nykyään useisiin tuhansiin.

Harva konemuusikko voi kuvitella mitään siistimpää kuin TB 303, mutta aina voi tietysti yrittää. Turkulainen House DJ Jori Hulkkosella ainakin oli tähön idea: kymmenen TB 303:sta synkattuna yhteen. Yksi kolkki on jo siisti, kaksi on tosi siisti, mutta 10 kappaletta, se vasta on jotain.
Mutta kuinka synkata kymmenen laitetta, kyseessä ei ole midi-laitteet, mutta laitteista löytyy midin edeltäjä din-sync. Synkka sinänsä ei ollut saksalaisen teollisuuden standardoima, vaan pelkästään
käytetyt liittimet.
Homman olisi voinut hoitaa tietenkin tietokoneella ja sopivilla adaptereilla, mutta mitä siistiä siinä sitten olisi ollut? Tyylitietoisena kuluttajana Jori
tilasi synkkaratkaisun Kokeellisen elektroniikan seuralta. Kyseinen seura on tunnetumpi hieman
kokeellisemmista sovelluksista, mutta ei 1-10 dinsyncbox aivan markettitavaraa ole.

Daniel Veran suunnittelema ja toteuttama laite on tehty täyttämään vaativankin synkkaajan tarpeet. Niin sisääntulo kuin ulostulokin on bufferoitu turvallisuuden ja sujuvuuden takaamiseksi. Monissa studioissa käytetään suoraan kolvattuja piuhajakoja, jotka toimivat kyllä parin kolmen kolkin kanssa, mutta kymmenen kanssa sa olla jo hieman tarkempi.

Toistaiseksi laitetta on testattu vain kahden dinsynkattavan laitteen kanssa, mutta kone pääsee tositoimiin viikonloppuna turussa järjestettävällä Uuden musiikin Festivaalilla, jossa kymmenen muusikkoa eri puolilta maailmaa kerääntyy samaan konserttiin.
Laitteesta en siis uskalla toistaiseksi sanoa muuta, kuin että työn laatu on hyvää, viimeistely tyylikäs ja harkitut yksityiskohdat, kuten Neutrikin metalliset DIN liittimet antavat ammattimaisen kuvan.
Käyttökokemuksia laitteesta voimme sitten odotella ensiviikolla.
+ 10 synkattua 303:sta yhdessä, mikään ei voi olla yhtä siistiä
+ Hyvin suunniteltu ja siististi toteututtu
+ Tyylikäs kotelointi
- Voihan tuosta tietenkin kysyä mitä järkeä
Kun puhutaan musiikintekolaitteista, niin monen konemusiikkigenren halutuin esine on kiistämättä Roland TB 303. Kyseessä on Rolandin kahdeksankymmentäluvun alussa markkinoima bassolinjasyntetisaattori.
Se oli alunperin suunniteltu kitaristeille, jotta he voisivat treenailla ilman elävää basistia. Tähän käyttöön
se ei kuitenkaan koskaan kauhean hyvin soveltunut. Sensijaan myöhemmin House, ja ennenkaikkea Acid-House musiikin synnyttyä 303 löysi oman paikkansa musiikin historiassa. Voisi jopa väittää että 303 soundi oli tärkeä, ellei tärkein tekijä kyseisten musiikkigenrejen syntymässä.
303:sesta sai irti juuri sen narisevan bassosaundin, jos kyseinen soundi ei ole entuudestaan tuttu, niin kuuntele mikä tahansa Acid genren tuotos Acid tracksistä Acid Kingsiin. Lisäksi laitetta sai halvalla kirpputoreilta, vakavaa musiikkia tekevät kun olivat jo siirtyneet midi-aikaan.
Kolkkia ei enää saa halvalla, lienee yksi keräillyimmistä syntikoista. Alkuperäispainos oli jossain 10000 kappaleen kieppeillä, ja hinnat nousevat nykyään useisiin tuhansiin.
Harva konemuusikko voi kuvitella mitään siistimpää kuin TB 303, mutta aina voi tietysti yrittää. Turkulainen House DJ Jori Hulkkosella ainakin oli tähön idea: kymmenen TB 303:sta synkattuna yhteen. Yksi kolkki on jo siisti, kaksi on tosi siisti, mutta 10 kappaletta, se vasta on jotain.
Mutta kuinka synkata kymmenen laitetta, kyseessä ei ole midi-laitteet, mutta laitteista löytyy midin edeltäjä din-sync. Synkka sinänsä ei ollut saksalaisen teollisuuden standardoima, vaan pelkästään
käytetyt liittimet.
Homman olisi voinut hoitaa tietenkin tietokoneella ja sopivilla adaptereilla, mutta mitä siistiä siinä sitten olisi ollut? Tyylitietoisena kuluttajana Jori
tilasi synkkaratkaisun Kokeellisen elektroniikan seuralta. Kyseinen seura on tunnetumpi hieman
kokeellisemmista sovelluksista, mutta ei 1-10 dinsyncbox aivan markettitavaraa ole.
Daniel Veran suunnittelema ja toteuttama laite on tehty täyttämään vaativankin synkkaajan tarpeet. Niin sisääntulo kuin ulostulokin on bufferoitu turvallisuuden ja sujuvuuden takaamiseksi. Monissa studioissa käytetään suoraan kolvattuja piuhajakoja, jotka toimivat kyllä parin kolmen kolkin kanssa, mutta kymmenen kanssa sa olla jo hieman tarkempi.
Toistaiseksi laitetta on testattu vain kahden dinsynkattavan laitteen kanssa, mutta kone pääsee tositoimiin viikonloppuna turussa järjestettävällä Uuden musiikin Festivaalilla, jossa kymmenen muusikkoa eri puolilta maailmaa kerääntyy samaan konserttiin.
Laitteesta en siis uskalla toistaiseksi sanoa muuta, kuin että työn laatu on hyvää, viimeistely tyylikäs ja harkitut yksityiskohdat, kuten Neutrikin metalliset DIN liittimet antavat ammattimaisen kuvan.
Käyttökokemuksia laitteesta voimme sitten odotella ensiviikolla.
+ 10 synkattua 303:sta yhdessä, mikään ei voi olla yhtä siistiä
+ Hyvin suunniteltu ja siististi toteututtu
+ Tyylikäs kotelointi
- Voihan tuosta tietenkin kysyä mitä järkeä
Wednesday, August 01, 2007
Avoimet laitteet?
Viimevuosina olen aina silloin tällöin törmännyt eri yhteyksissä termiin "Open source hardware". Itse olen aina suhtautunut tähän hieman kaksijakoisesti: toisaalta laiteharrastajana olen innostunut
siitä että open source yhteisön mielenkiinto suuntautuu ohjelmoinnin sijaan laitteisiin, mutta
toisaalta taas koen laitteiden käsittelyn ohjelmistosuunnittelun kielellä hieman hankalaksi.
Laitteet valmistetaan fyysistä komponenteista, ohjelmat koostuvat immateriaalisista ohjelmapätkistä. Laitteissa ei ole lähdekoodia, eikä laite voi koskaan olla samallatapaa avoin, eikä ennenkaikkea ilmainen, kuin ohjelmisto.
No ehkä käsitteen olemuksen pohdinta sopisi enemmän tuonne pseudomorfoosiblogin puolelle, laiteblogin ydinosaamista kun on laitteet. Tälläkertaa on tosin taas kyse spekulatiivisestä, ei vielä olemassaolevasta laitteesta. Nimittäin Bug Labsin modulaarisesta avoimen lähdekoodin laiteympäristöstä, jonka bongasin engadget
blogista.
Perusajatus on yksinkertainen: rakennetaan avoin ympäristö, jossa käyttäjä voi koota haluamistaan yksiköistä omiin tarpeisiinsa sopivia laitteita. Järjestelmän ytimenä tulee olemaan jonkinlainen micro-pc (kuinka avoin micro-PC, se ei jutusta selvinnyt) , joka sitten kommunikoi erilaisten yksiköiden kanssa Java-kieleelä.
Kommunikaatioväylinä toimii pääasiassa USB, WIFI, Bluetooth ym. standardi liittimet. Tässä-vaiheessa skeptisempi laiteharrastaja saattaakin jo kysyä miten tämä vallankumouksellinen
järjestelmä sitten eroaa siitä, että ostan micro-PC:n, asennan siihen linuxin ja erilaisia moduleita joita joi esim USB:llä ohjata.
No ainakin senverran, että kyseessä tosiaan on avoin järjestelmä, jonka specsit on kaikkien ladattavissa, ja näinollen omienyksiköiden rakentaminen järjestelmään pitäisi olla kohtuullisen yksinkertaista. Lupaileepa firma jopa mahdollisesti ottavansa käyttäjien laitteita sarjatuotantoon ja jakeluun.
Varmasti hyvä etu ainakin markkinoinnin osalta. Jos firman hype pysyy nykyisellään, nythän tuotteista kirjoitellaan ympäri nettiä vaikka niitä ei ole vielä pitkään aikaan saatavilla, edes firman nettisivut eivät ole valmiit.
+ Modulaarinen rakenne on vähän niinkuin seksi tai pitsa, se on aina siistiä, silloinkin kun se ei ole ihan maailman siisteintä.
+ Tee-se-itse meininki on aina hyvästä
+ Koodaajanörteille tekee hyvää nörttäillä välillä konkreettisten kappaleiden parissa
+"BUG is intended to bring to the world of hardware gadgets what the Internet, open source, XML and web services have brought to the world of software and media."
- Toistaiseksi puhdasta spekulaatiota
- Kuulostaa aika monimutkaiselta ja näin vikaherkältä järjestelmältä
-"BUG is intended to bring to the world of hardware gadgets what the Internet, open source, XML and web services have brought to the world of software and media."
Viimevuosina olen aina silloin tällöin törmännyt eri yhteyksissä termiin "Open source hardware". Itse olen aina suhtautunut tähän hieman kaksijakoisesti: toisaalta laiteharrastajana olen innostunut
siitä että open source yhteisön mielenkiinto suuntautuu ohjelmoinnin sijaan laitteisiin, mutta
toisaalta taas koen laitteiden käsittelyn ohjelmistosuunnittelun kielellä hieman hankalaksi.
Laitteet valmistetaan fyysistä komponenteista, ohjelmat koostuvat immateriaalisista ohjelmapätkistä. Laitteissa ei ole lähdekoodia, eikä laite voi koskaan olla samallatapaa avoin, eikä ennenkaikkea ilmainen, kuin ohjelmisto.
No ehkä käsitteen olemuksen pohdinta sopisi enemmän tuonne pseudomorfoosiblogin puolelle, laiteblogin ydinosaamista kun on laitteet. Tälläkertaa on tosin taas kyse spekulatiivisestä, ei vielä olemassaolevasta laitteesta. Nimittäin Bug Labsin modulaarisesta avoimen lähdekoodin laiteympäristöstä, jonka bongasin engadget
blogista.
Perusajatus on yksinkertainen: rakennetaan avoin ympäristö, jossa käyttäjä voi koota haluamistaan yksiköistä omiin tarpeisiinsa sopivia laitteita. Järjestelmän ytimenä tulee olemaan jonkinlainen micro-pc (kuinka avoin micro-PC, se ei jutusta selvinnyt) , joka sitten kommunikoi erilaisten yksiköiden kanssa Java-kieleelä.
Kommunikaatioväylinä toimii pääasiassa USB, WIFI, Bluetooth ym. standardi liittimet. Tässä-vaiheessa skeptisempi laiteharrastaja saattaakin jo kysyä miten tämä vallankumouksellinen
järjestelmä sitten eroaa siitä, että ostan micro-PC:n, asennan siihen linuxin ja erilaisia moduleita joita joi esim USB:llä ohjata.
No ainakin senverran, että kyseessä tosiaan on avoin järjestelmä, jonka specsit on kaikkien ladattavissa, ja näinollen omienyksiköiden rakentaminen järjestelmään pitäisi olla kohtuullisen yksinkertaista. Lupaileepa firma jopa mahdollisesti ottavansa käyttäjien laitteita sarjatuotantoon ja jakeluun.
Varmasti hyvä etu ainakin markkinoinnin osalta. Jos firman hype pysyy nykyisellään, nythän tuotteista kirjoitellaan ympäri nettiä vaikka niitä ei ole vielä pitkään aikaan saatavilla, edes firman nettisivut eivät ole valmiit.
+ Modulaarinen rakenne on vähän niinkuin seksi tai pitsa, se on aina siistiä, silloinkin kun se ei ole ihan maailman siisteintä.
+ Tee-se-itse meininki on aina hyvästä
+ Koodaajanörteille tekee hyvää nörttäillä välillä konkreettisten kappaleiden parissa
+"BUG is intended to bring to the world of hardware gadgets what the Internet, open source, XML and web services have brought to the world of software and media."
- Toistaiseksi puhdasta spekulaatiota
- Kuulostaa aika monimutkaiselta ja näin vikaherkältä järjestelmältä
-"BUG is intended to bring to the world of hardware gadgets what the Internet, open source, XML and web services have brought to the world of software and media."
Friday, July 27, 2007
Monimutkaistuminen
Laiteblogi on seuraillut ihmeissään laitesuunnittelun viimeaikaisia trendejä. Juuri kun oli hetkeksi päästy selkeyttä ja yksinkertaisuutta korostavalle linjalle (tsekkaa vaikka kahdeksankymmentäluvun lopun ja yhdeksänkymmentäluvun lopun kaukosäätimet, laske nappulat jahuomio niiden sijoittelu), nyt tuntuu joka rintamalla monimutkaisuus
olevan päivän sana.
Monet hyvinkin arkipäiväiset laiterajapinnat, kuten puhelimen käyttö, TV:n katsominen tai vaikka raitiovaunulla matkustaminen on saatu muutettua teknisen eloonjäämisen
mestarinäytteiksi. Tiedän kyllä, että kriittinen laiteblogin lukija tässävaiheessa toteaa että kyllähän tuollaisen nykypuhelimen käytön äkkiä oppii, digiboksin asentaa/päivittää kyllä pienellä vaivalla ja että eihän siellä raitiovaunussakaan ole kuin neljä nappulaa.
Kyllä, kaikkien mainittujen käyttöliittymien käyttö tosiaan on opittavissa. Raitiovaunua lukuunottamatta tuotteiden mukana toimitetaan myös käyttöohjeet, joissa tuotteiden lukuista ominaisuudet selvitetään. Haluaisin kuitenkin nostaa esille kysymyksen siitä, eikö arkikäyttöliittymien tulisi olla luonteeltaan niin yksinkertaisia ja helposti omaksuttavia,
ettei niitten käyttö vaadi erityistä opiskelua?
Kuten jo muutama vuosi takaperin konvergenssiä käsittelevässä kirjoituksessani totesin,
ollakseen hyvin suunniteltuja laitteiden täytyy olla hyvin suunniteltuja
johonkin tiettyyn käyttötarkoitukseen. Itse ostaisin mielelläni hyvin suunnitellun ja laadukkaasti valmistetun yksinkertaisen puhelimen, jos sellainen olisi tarjolla. Kamera minulla jo on, En näe mitään tarvetta kameralle puhelimessani, tosin ymmärrän että esimerkiki pukuhuone/uimaranta/Makuuhuone tai muussa huomaamattomassa käytössä nuo ovat varmasti oikein käteviä.
Jos haluaisin taskutietokoneen nettisurffaamiseen, niin mieluummin ostaisin
taskutietokoneen kuin tinkisin puhelimeni käytettyvyydestä ja kestävyydestä.
Tiedän, yksinkertaista puhelinta hinkuvat yleensä eläkeläiset tai muut syrjätetyt. Normaalit terveet työkäiset kuolaavat kuuliaisena Nokian monitoimilaitteiden perään, tai odottelevat Macin I-phonea, tai spekulaatiotasolla olevaa Google G-phonea.
Voitte kutsua minua vanhanaikaiseksi, mutta itse kuulun siihen vähemmistöön joka käyttää puhelinta puhumiseen (OK, joskus lähetän tekstiviestejä, ja käytän kelloa ja herätystoimintoa). Omat kysymykseni puhelimen suhteen ovat: kuinka hyvä siihen on puhua,
ja miten se kestää kovaa käyttöä suomen olosuhteissa, ja ennenkaikkea minun taskuni olosuhteissa.
Muistan kun eräs ystäväni aikoinaan hankki Nokia N90 puhelimen joka oli
siihen aikaan se halutuin taskuväline. Hän oli kyllä vilpitömän innostunut uudesta
lelustaan, mutta lopulta myönsä, että laitteen kamera ei oikein kelpaa kameraksi, videokamera videokameraksi (Nokian käsitys "DVD laadusta") ja mikä tärkeintä muita toimintoja varten
asennetut läpät tekevät laitteen käytön puhumiseen erittäin hankalaksi. Mitä olen
muualta netistä lukenut käytökokemukseia, niin laite ei tunnu myöskään kestävän edes normaalia taskussapitoa, kovasta käytöstä puhumattakaan.
Macin I-phonessa perusidea on se, että nappulat on korvattu kosketusnäytöllä. Ergonomian kannalta aivan kiinnostava ajatus, onhan käyttöliittymä näin periaatteessa kustomoitavissa käyttäjän tarpeiden mukaiseksi (esim. yksinkertaiseksi). Macillä on myös vankka tuntuma taskussapidettävien laitteiden suunnittelusta huippusuosittujen I-pod soitinten kautta, mutta mikä on firman puhelinasiantuntemus? I-Podin käyttöliittymä on yksinkertainen,
innovatiivinen ja toimiva, samaa odotetaan myös I-phonelta.
Mutta miten kosketusnäyttö kestää käyttöä, tai esimerkiksi karuja suomalaisia oloja? Tämä ehkä selviää jonain päivänä jos kyseistä tuotetta tälle karulle markkina-alueelle päätetään markkinoida. On totta, ettei parinkymmenen asteen pakkasella mikään puhelin toimi moitteettomasti,
mutta useimmassa mallissa on edes ne nappulat joita voi yrittää painella, vaikka näytössä ei
mitään näkyisikään.
Mekaaninen rakenne on siis monimutkainen, vaikka käyttöliittymä olsikin yksinkertainen.
Jäämme odottamaan raportteja kyseisen laitteen soveltuvuudesta todelliseen
käyttötarkoitukseensa. Odottamista lienee luvassa myös mahdollisille Google-puhelinten
odottajille. Toisin kuin I-phone, kyseessä ei ole todellinen olemassaoleva tuote, vaan kimppu
erilaisia spekulaatioita.
Yhtenäisenä linjana näissä spekulaatioissa on se, että tulossa olisi jokin puhelin nimikkeellä myytävä tuote, joka on integroituu mahdollisimman saumattomasti googlen verkkopalveluihin.
Periaatteessa googlepuhelin saattaisi olla ratkaisi nykyisten puhelinnettikäyttöliittymien monimutkaisuuteen. Googlella on kuitenkin vankka kokemus erilaisten nettikäyttöliittymien tekemisestä käyttäjälle yksinkertaiseksi ja miellyttäväksi. Itsekin käytän useita Googlen palveluita (juuri paraikaa bloggeria), vaikka tiedän kyllä kyseessä olevan pahuutta edustava monikansallinen kasvoton korporaatio.
Jos siis hyväksymme ajatuksen siitä, että puhelimessa täytyy olla nettiselain, voisi Google sinänsä olla se taho joka asian toteuttaa kuluttajan kannalta yksinkertaisesti. Googlella ei kuitenkaan ole minkäänlaista kokemusta laitevalmistamisesta, tai edes laitesuunnittelusta, joten mikään varma voittaja tämä ei ole.
Itseäni ainakin epäilyttää spekulaatiot laitteesta jossa ei ole lainkaan sisäistä muistia, vaan kaikki data välittyy googlelta. Jo pääkaupunkiseudulla itselleni on ainakin tullut monesti vastaan paikkoja, joissa yhteys ei ole riittävä perus puheen välittämiseen ymmärrettävästi. Miten käy monimutkaisemman digitaali-informaation kanssa, erityisesti hieman syrjemmälle lähdettäessä?
Ja ennenkaikkea miksi Google tekisi puhelimen? Ensimmäinen ajatukseni oli, että ymmärtäisin kyllä vielä google kämmentietokoneen, mutta miksi puhelin?
Lähestytään kysymystä toista kautta: Miksi google antaa ihmisille gigakaupalla ilmaista sähköpostitilaa? No vastaus on tietenkin se, että se ei ole ilmaista vaan googlelle kanava myydä sisältöoptimoitua mainontaa. Siis suomeksi, google lukee postisi ja mainostaa sinulla asioita joita postiesi perusteella olettaa sinun tarvitsevan.
Siis onko googlepuhelimen toimintaperiaate sama? Kuunnellaanko puheluni, jos keskustelen esimerkiksi italialaisesta ruuasta niin kilahtaako samanntien luuriini lähimmän italialaisen ravintolan mainos?
Ehkä näin sofistikoituneeseen järjestelmään googlekaan ei vielä pääse, mutta se varmasti on tavoite. Selvää on että googlepuhelin toisi firmalle samantien yhden selkeästi uuden markkinointiulottuvuuden, GPS paikannuksen. Tätäkään ei Orwell osannut ennustaa.
Itse jään kuitenkin vielä odottelemaan sitä yksinkertaista puhelinta, johon voi puhua ja joka kestää käyttöä.
Laiteblogi on seuraillut ihmeissään laitesuunnittelun viimeaikaisia trendejä. Juuri kun oli hetkeksi päästy selkeyttä ja yksinkertaisuutta korostavalle linjalle (tsekkaa vaikka kahdeksankymmentäluvun lopun ja yhdeksänkymmentäluvun lopun kaukosäätimet, laske nappulat jahuomio niiden sijoittelu), nyt tuntuu joka rintamalla monimutkaisuus
olevan päivän sana.
Monet hyvinkin arkipäiväiset laiterajapinnat, kuten puhelimen käyttö, TV:n katsominen tai vaikka raitiovaunulla matkustaminen on saatu muutettua teknisen eloonjäämisen
mestarinäytteiksi. Tiedän kyllä, että kriittinen laiteblogin lukija tässävaiheessa toteaa että kyllähän tuollaisen nykypuhelimen käytön äkkiä oppii, digiboksin asentaa/päivittää kyllä pienellä vaivalla ja että eihän siellä raitiovaunussakaan ole kuin neljä nappulaa.
Kyllä, kaikkien mainittujen käyttöliittymien käyttö tosiaan on opittavissa. Raitiovaunua lukuunottamatta tuotteiden mukana toimitetaan myös käyttöohjeet, joissa tuotteiden lukuista ominaisuudet selvitetään. Haluaisin kuitenkin nostaa esille kysymyksen siitä, eikö arkikäyttöliittymien tulisi olla luonteeltaan niin yksinkertaisia ja helposti omaksuttavia,
ettei niitten käyttö vaadi erityistä opiskelua?
Kuten jo muutama vuosi takaperin konvergenssiä käsittelevässä kirjoituksessani totesin,
ollakseen hyvin suunniteltuja laitteiden täytyy olla hyvin suunniteltuja
johonkin tiettyyn käyttötarkoitukseen. Itse ostaisin mielelläni hyvin suunnitellun ja laadukkaasti valmistetun yksinkertaisen puhelimen, jos sellainen olisi tarjolla. Kamera minulla jo on, En näe mitään tarvetta kameralle puhelimessani, tosin ymmärrän että esimerkiki pukuhuone/uimaranta/Makuuhuone tai muussa huomaamattomassa käytössä nuo ovat varmasti oikein käteviä.
Jos haluaisin taskutietokoneen nettisurffaamiseen, niin mieluummin ostaisin
taskutietokoneen kuin tinkisin puhelimeni käytettyvyydestä ja kestävyydestä.
Tiedän, yksinkertaista puhelinta hinkuvat yleensä eläkeläiset tai muut syrjätetyt. Normaalit terveet työkäiset kuolaavat kuuliaisena Nokian monitoimilaitteiden perään, tai odottelevat Macin I-phonea, tai spekulaatiotasolla olevaa Google G-phonea.
Voitte kutsua minua vanhanaikaiseksi, mutta itse kuulun siihen vähemmistöön joka käyttää puhelinta puhumiseen (OK, joskus lähetän tekstiviestejä, ja käytän kelloa ja herätystoimintoa). Omat kysymykseni puhelimen suhteen ovat: kuinka hyvä siihen on puhua,
ja miten se kestää kovaa käyttöä suomen olosuhteissa, ja ennenkaikkea minun taskuni olosuhteissa.
Muistan kun eräs ystäväni aikoinaan hankki Nokia N90 puhelimen joka oli
siihen aikaan se halutuin taskuväline. Hän oli kyllä vilpitömän innostunut uudesta
lelustaan, mutta lopulta myönsä, että laitteen kamera ei oikein kelpaa kameraksi, videokamera videokameraksi (Nokian käsitys "DVD laadusta") ja mikä tärkeintä muita toimintoja varten
asennetut läpät tekevät laitteen käytön puhumiseen erittäin hankalaksi. Mitä olen
muualta netistä lukenut käytökokemukseia, niin laite ei tunnu myöskään kestävän edes normaalia taskussapitoa, kovasta käytöstä puhumattakaan.
Macin I-phonessa perusidea on se, että nappulat on korvattu kosketusnäytöllä. Ergonomian kannalta aivan kiinnostava ajatus, onhan käyttöliittymä näin periaatteessa kustomoitavissa käyttäjän tarpeiden mukaiseksi (esim. yksinkertaiseksi). Macillä on myös vankka tuntuma taskussapidettävien laitteiden suunnittelusta huippusuosittujen I-pod soitinten kautta, mutta mikä on firman puhelinasiantuntemus? I-Podin käyttöliittymä on yksinkertainen,
innovatiivinen ja toimiva, samaa odotetaan myös I-phonelta.
Mutta miten kosketusnäyttö kestää käyttöä, tai esimerkiksi karuja suomalaisia oloja? Tämä ehkä selviää jonain päivänä jos kyseistä tuotetta tälle karulle markkina-alueelle päätetään markkinoida. On totta, ettei parinkymmenen asteen pakkasella mikään puhelin toimi moitteettomasti,
mutta useimmassa mallissa on edes ne nappulat joita voi yrittää painella, vaikka näytössä ei
mitään näkyisikään.
Mekaaninen rakenne on siis monimutkainen, vaikka käyttöliittymä olsikin yksinkertainen.
Jäämme odottamaan raportteja kyseisen laitteen soveltuvuudesta todelliseen
käyttötarkoitukseensa. Odottamista lienee luvassa myös mahdollisille Google-puhelinten
odottajille. Toisin kuin I-phone, kyseessä ei ole todellinen olemassaoleva tuote, vaan kimppu
erilaisia spekulaatioita.
Yhtenäisenä linjana näissä spekulaatioissa on se, että tulossa olisi jokin puhelin nimikkeellä myytävä tuote, joka on integroituu mahdollisimman saumattomasti googlen verkkopalveluihin.
Periaatteessa googlepuhelin saattaisi olla ratkaisi nykyisten puhelinnettikäyttöliittymien monimutkaisuuteen. Googlella on kuitenkin vankka kokemus erilaisten nettikäyttöliittymien tekemisestä käyttäjälle yksinkertaiseksi ja miellyttäväksi. Itsekin käytän useita Googlen palveluita (juuri paraikaa bloggeria), vaikka tiedän kyllä kyseessä olevan pahuutta edustava monikansallinen kasvoton korporaatio.
Jos siis hyväksymme ajatuksen siitä, että puhelimessa täytyy olla nettiselain, voisi Google sinänsä olla se taho joka asian toteuttaa kuluttajan kannalta yksinkertaisesti. Googlella ei kuitenkaan ole minkäänlaista kokemusta laitevalmistamisesta, tai edes laitesuunnittelusta, joten mikään varma voittaja tämä ei ole.
Itseäni ainakin epäilyttää spekulaatiot laitteesta jossa ei ole lainkaan sisäistä muistia, vaan kaikki data välittyy googlelta. Jo pääkaupunkiseudulla itselleni on ainakin tullut monesti vastaan paikkoja, joissa yhteys ei ole riittävä perus puheen välittämiseen ymmärrettävästi. Miten käy monimutkaisemman digitaali-informaation kanssa, erityisesti hieman syrjemmälle lähdettäessä?
Ja ennenkaikkea miksi Google tekisi puhelimen? Ensimmäinen ajatukseni oli, että ymmärtäisin kyllä vielä google kämmentietokoneen, mutta miksi puhelin?
Lähestytään kysymystä toista kautta: Miksi google antaa ihmisille gigakaupalla ilmaista sähköpostitilaa? No vastaus on tietenkin se, että se ei ole ilmaista vaan googlelle kanava myydä sisältöoptimoitua mainontaa. Siis suomeksi, google lukee postisi ja mainostaa sinulla asioita joita postiesi perusteella olettaa sinun tarvitsevan.
Siis onko googlepuhelimen toimintaperiaate sama? Kuunnellaanko puheluni, jos keskustelen esimerkiksi italialaisesta ruuasta niin kilahtaako samanntien luuriini lähimmän italialaisen ravintolan mainos?
Ehkä näin sofistikoituneeseen järjestelmään googlekaan ei vielä pääse, mutta se varmasti on tavoite. Selvää on että googlepuhelin toisi firmalle samantien yhden selkeästi uuden markkinointiulottuvuuden, GPS paikannuksen. Tätäkään ei Orwell osannut ennustaa.
Itse jään kuitenkin vielä odottelemaan sitä yksinkertaista puhelinta, johon voi puhua ja joka kestää käyttöä.
Thursday, July 26, 2007
Leluja roskasta
En tiedä olenko ainut, mutta minuun ainakin iskee usein kauppojen leluhyllyillä
suuri vastenmielisyyden tunne. Hyllymetreittäin vastenmielisen näköistä muoviroskaa, joka hajoaa pian
kappaleiksi mutta luontoon ei koskaan. Onneksi internetissä on vaihtoehtoja.
Toys from the thrash sivulta löytyy pitkä liuta erilaisia roskasta rakennettavia
leluja ja "tiedeprojekteja". Olisipa minunkin lapsuudessani ollut internet, monet
sivun projektit vaikuttavat erittäin kiinnostavilta.
No olihan silloinkin pelle pelottoman käsikirja, ja monet vielä vanhemmat vastaavat
oppaat.
+ Kierrätyksellistä
+ Opettavaista
+ Monet noitat on oikeasti tosi siistejä, kaupasta ei vastaavaa saa
- Lapsi saa traumoja kun saa actionmanin sijasta roskapussin
- Mutkikkaampia projekteja ei noitten kuvien perusteella oikein meinaa hahmottaa
En tiedä olenko ainut, mutta minuun ainakin iskee usein kauppojen leluhyllyillä
suuri vastenmielisyyden tunne. Hyllymetreittäin vastenmielisen näköistä muoviroskaa, joka hajoaa pian
kappaleiksi mutta luontoon ei koskaan. Onneksi internetissä on vaihtoehtoja.
Toys from the thrash sivulta löytyy pitkä liuta erilaisia roskasta rakennettavia
leluja ja "tiedeprojekteja". Olisipa minunkin lapsuudessani ollut internet, monet
sivun projektit vaikuttavat erittäin kiinnostavilta.
No olihan silloinkin pelle pelottoman käsikirja, ja monet vielä vanhemmat vastaavat
oppaat.
+ Kierrätyksellistä
+ Opettavaista
+ Monet noitat on oikeasti tosi siistejä, kaupasta ei vastaavaa saa
- Lapsi saa traumoja kun saa actionmanin sijasta roskapussin
- Mutkikkaampia projekteja ei noitten kuvien perusteella oikein meinaa hahmottaa
Tuesday, July 24, 2007
Oskillaattorilamppu
Aikoinaan oli suosittu harrastus rakentaa laivoja pulloihin. Miksi, se jäänee kansantieteelliseksi arvoitukseksi. Todennäköisesti pullo on vain ollut siinä, samaan tapaan kuin vuoret vuorikiipeilijöille.
Näin jälkimoderneina aikoina, kun laivanrakennus on menettänyt paljon alkuperaäistä hohtoaan, joudumme me jälkimodernit ihmiset etsimään elämäämme merkittävyyttä monimutkaisemmilla keinoilla.
Esimerkiksi Daniel Vera kokeellisen elektroniikan seurasta päätti rikastuttaa elämäänsä rakentamalla oskillaattosin hehkulampun sisään.
Kyseessä on ns. Atari Punk Console, eli hyvin yksinkertainen 556 timer piiriin perustuva oskillaattori. Nimi on vain markkinahypeä, laitteella ei ole mitään tekemistä Atari nimisen yrityksen tai punk nimisen nuorisokulttuurin kanssa.
Punkin kanssa ehkä senverran, että jos jokainen liimanhaistelija osaa soittaa punkkia, niin kyllä jokainen nörttikin osaa kolvata atari punk consolen.
Homma on hyvin helppo, scematiikat löytyy tuolta, http://www.getlofi.com/?p=518 osat maksaa muutaman euron. Ensimmäistä konsolia ei tosin kannata koteloida lamppuun, se on hieman hankalampaa.
Kyseisen laitteen käyttöliittymänä toimii lampun sisälle asennetut valovastukset, laitetta siis soitetaan muuttelemalla siihen osuvan valon määrää ja laatua.
Testikäytössä ensimmäisenä luonnollisestikin kiinnittää huomiota laitteen eksklusiiviseen ulkonäköön. Tämä laite näyttää hyvältä, mutta samalla myös herkältä ja helposti rikkoutuvalta. En haluaisi olla roudaamassa kymmentä tälläistä keikalle ja takaisin.
Komponentit on juotettu toisiinsa ns: "point to point" menetelmällä, käyttämättä ollenkaan piirilevyä. Ratkaisu antaa kieltämättä kokonaisuuteen tiettyä vestoksellisuutta, jonka lasinen lamppukupu ympärillä hienosti tuo esille.
Saundi on taattua APC-kanttilaatua. Ei soittimena maailman miellyttävin laite, mutta valokäyttöliittymä tekee siitä varsin mielenkiintoisen soittaa.
Valoon reagoiva käyttöliittymä tekee laitteesta myös väkisinkin tietyllätapaa "ambient" soittimen, sillä se väistämättä reagoi ympäristön valoisuuteen. Jos treenaat kotona soittamaan tätä, niin lavalla samaa ei pysty toistamaan.
Laiteblogi kiittää ennakkoluulottomasta suunnittelusta, tälläinen sopisi vaikka eksentrismmän tyylitaiturin sisustukseen.
Katso vielä Danielin video aiheesta youtubesta:
http://www.youtube.com/watch?v=yUUTSjfVZnU
+ Ennakkoluuloton muotoilu
+ Kierrätysmateriaalien käyttö
+ Siisti ja viimeistelty
- Raatimme ei aivan ymmärtänyt miksi
- APC:n saundi käy kyllä pitemmänpäälle rasittamaan
Näin jälkimoderneina aikoina, kun laivanrakennus on menettänyt paljon alkuperaäistä hohtoaan, joudumme me jälkimodernit ihmiset etsimään elämäämme merkittävyyttä monimutkaisemmilla keinoilla.
Esimerkiksi Daniel Vera kokeellisen elektroniikan seurasta päätti rikastuttaa elämäänsä rakentamalla oskillaattosin hehkulampun sisään.
Kyseessä on ns. Atari Punk Console, eli hyvin yksinkertainen 556 timer piiriin perustuva oskillaattori. Nimi on vain markkinahypeä, laitteella ei ole mitään tekemistä Atari nimisen yrityksen tai punk nimisen nuorisokulttuurin kanssa.
Punkin kanssa ehkä senverran, että jos jokainen liimanhaistelija osaa soittaa punkkia, niin kyllä jokainen nörttikin osaa kolvata atari punk consolen.
Homma on hyvin helppo, scematiikat löytyy tuolta, http://www.getlofi.com/?p=518 osat maksaa muutaman euron. Ensimmäistä konsolia ei tosin kannata koteloida lamppuun, se on hieman hankalampaa.
Kyseisen laitteen käyttöliittymänä toimii lampun sisälle asennetut valovastukset, laitetta siis soitetaan muuttelemalla siihen osuvan valon määrää ja laatua.
Testikäytössä ensimmäisenä luonnollisestikin kiinnittää huomiota laitteen eksklusiiviseen ulkonäköön. Tämä laite näyttää hyvältä, mutta samalla myös herkältä ja helposti rikkoutuvalta. En haluaisi olla roudaamassa kymmentä tälläistä keikalle ja takaisin.
Komponentit on juotettu toisiinsa ns: "point to point" menetelmällä, käyttämättä ollenkaan piirilevyä. Ratkaisu antaa kieltämättä kokonaisuuteen tiettyä vestoksellisuutta, jonka lasinen lamppukupu ympärillä hienosti tuo esille.
Saundi on taattua APC-kanttilaatua. Ei soittimena maailman miellyttävin laite, mutta valokäyttöliittymä tekee siitä varsin mielenkiintoisen soittaa.
Valoon reagoiva käyttöliittymä tekee laitteesta myös väkisinkin tietyllätapaa "ambient" soittimen, sillä se väistämättä reagoi ympäristön valoisuuteen. Jos treenaat kotona soittamaan tätä, niin lavalla samaa ei pysty toistamaan.
Laiteblogi kiittää ennakkoluulottomasta suunnittelusta, tälläinen sopisi vaikka eksentrismmän tyylitaiturin sisustukseen.
Katso vielä Danielin video aiheesta youtubesta:
http://www.youtube.com/watch?v=yUUTSjfVZnU
+ Ennakkoluuloton muotoilu
+ Kierrätysmateriaalien käyttö
+ Siisti ja viimeistelty
- Raatimme ei aivan ymmärtänyt miksi
- APC:n saundi käy kyllä pitemmänpäälle rasittamaan
Saturday, April 15, 2006
Videonauhuri 50 vuotta. Sattui netissä vastaan juttu videonauhurin 50 vuotisesta historiasta, ja pakkohan sitä on näin laitebloginkin puolesta onnitella.
Itse en tuosta kehityskaaresta noin aikalaisena päässyt seuraamaan kuin osaa. Videot meidän perheeseen tuli joskus 80-luvun lopulla. Videonauhuri periaatteessa vielä näin 2000-luvullakin löytyy kyllä taloudesta, mutta kauheasti käyttöä sillä ei ole ollut.
Videonauhuri oli kieltämättä erittäin onnistunut laite. Huolimatta teknisestä monimutkaisuudestaan, se pikkuhiljaa raivasi tiensä kalliista ammattilaitteesta jokakodin perusvälineeksi. Monet eivät sitä ajastinta oppineet koskaan käyttämään, jotkut eivät edes asettamaan kelloa aikaan, mutta silti videonauhurista saatiin pikkuhiljaa viriteltyä melko helposti toimiva koko-kansan liikkuvankuvan arkistointijärjestelmä.
Videonauhuri hakkaa vielä tänäpäivänäkin helppokäyttöisyydessä nauhoittavat digiboksit, DVD polttimet ja tietokonemaailman pääteviidakot, vaikkakaan mitään ihmeellisen hyvää kuvaa magneettinauhalle on melko hankalaa tallettaa.
Ehkä suurin merkitys videonauhurilla kuitenkin oli ihmisten mediankäyttötapoihin. Videovuokraamot toivat mahdollisuuden katsoa elokuvia silloin kuin niitä halusi, ohjelmien nauhoittaminen mahdollisti videokirjastojen pitämisen (80-90 luvulla myös televisiossa näytettiin esim elokuvia joita kannatti nauhoittaa, toisin kuin nykyään).
Toisaalta videonauhuri on myös toteuttanut monia niistä uhkakuvista joita sen yleistymisen pelättiin aiheuttavan. Video on sirpaloinut mediakulutuksen valvonnan ulottumattomiin. Elokuvateatterit ovat valvottuja paikkoja, TV:n katsomistakin voi kotona valvoa, Videoiden katsomista ei aina. Tietokone ja vertaisverkot tietenkin ovat kärjistäneet tätä kehitystä, mutta videoista tämä alkoi.
Mutta juhlapäivänä ei tietenkään kuulu muistaa huonoja asioita. Paljon onnea siis videolle, ja toivottavasti sinulle löytyy jatkossakin tarvetta.
+ Teknisesti uraauurtava
+ Aikatauluista vapauttava
+ Mahdollisti laajamittaisen kohtuuhintaisen liikkuvankuvan tallentamisen ja arkistoinnin
- Kuvanlaatu ei mikään ihmeellinen
- Nauhojen säilyvyys ei kovin hyvä
- Sosiaaliset ongelmat
Itse en tuosta kehityskaaresta noin aikalaisena päässyt seuraamaan kuin osaa. Videot meidän perheeseen tuli joskus 80-luvun lopulla. Videonauhuri periaatteessa vielä näin 2000-luvullakin löytyy kyllä taloudesta, mutta kauheasti käyttöä sillä ei ole ollut.
Videonauhuri oli kieltämättä erittäin onnistunut laite. Huolimatta teknisestä monimutkaisuudestaan, se pikkuhiljaa raivasi tiensä kalliista ammattilaitteesta jokakodin perusvälineeksi. Monet eivät sitä ajastinta oppineet koskaan käyttämään, jotkut eivät edes asettamaan kelloa aikaan, mutta silti videonauhurista saatiin pikkuhiljaa viriteltyä melko helposti toimiva koko-kansan liikkuvankuvan arkistointijärjestelmä.
Videonauhuri hakkaa vielä tänäpäivänäkin helppokäyttöisyydessä nauhoittavat digiboksit, DVD polttimet ja tietokonemaailman pääteviidakot, vaikkakaan mitään ihmeellisen hyvää kuvaa magneettinauhalle on melko hankalaa tallettaa.
Ehkä suurin merkitys videonauhurilla kuitenkin oli ihmisten mediankäyttötapoihin. Videovuokraamot toivat mahdollisuuden katsoa elokuvia silloin kuin niitä halusi, ohjelmien nauhoittaminen mahdollisti videokirjastojen pitämisen (80-90 luvulla myös televisiossa näytettiin esim elokuvia joita kannatti nauhoittaa, toisin kuin nykyään).
Toisaalta videonauhuri on myös toteuttanut monia niistä uhkakuvista joita sen yleistymisen pelättiin aiheuttavan. Video on sirpaloinut mediakulutuksen valvonnan ulottumattomiin. Elokuvateatterit ovat valvottuja paikkoja, TV:n katsomistakin voi kotona valvoa, Videoiden katsomista ei aina. Tietokone ja vertaisverkot tietenkin ovat kärjistäneet tätä kehitystä, mutta videoista tämä alkoi.
Mutta juhlapäivänä ei tietenkään kuulu muistaa huonoja asioita. Paljon onnea siis videolle, ja toivottavasti sinulle löytyy jatkossakin tarvetta.
+ Teknisesti uraauurtava
+ Aikatauluista vapauttava
+ Mahdollisti laajamittaisen kohtuuhintaisen liikkuvankuvan tallentamisen ja arkistoinnin
- Kuvanlaatu ei mikään ihmeellinen
- Nauhojen säilyvyys ei kovin hyvä
- Sosiaaliset ongelmat
Thursday, March 09, 2006
Studer B67

Oli pakko poiketa työhuoneellamme, koska Ville ryhmästämme kehui niin kovasti uutta ostamaansa nauhuria. Ville on ollut niin tosissaan studiota rakentamassa, että oli jopa käynyt siivoamassa paikan.
Mutta siis asiaan, eli nauhuriin. Kuseessä on perinteinen kelanauhuri mallia Studer B67. Tälläiosiä laitteita täytyy kyllä arvostaa; Hyvin suunniteltu, hyvin tehty, ilman kompromissejä valmistuskustannusten tai koon suhteen. En tiedä mitä ville tuosta maksoi, mutta nuo ovat olleet joskus erittäin kalliita ammattilaitteita.
Tässävaiheessa tietenkin kaikki besservisserit toteavat B67:män olleen itseasiassa välimallin laite firman todellisten ammattimallien ja harrastelijamallien välissä, mutta nykypäivän näkökulmasta tuolla erolla ei liene suurtakaan merkitystä, paitsi tietenkin todellisessa ammattikäytössä, johon kelanauhurit harvoin enää joutuvat.
Pikaisessa testissä kaikki nauhanopeudet toimivat moitteettomasti, vääntömomentti on hämmästyttävä, muistuttaa enemmän betonimyllyä kuin nauhuria. Nauhoitusta emme vielä ehtineet testaamaan, studiomme ei ole vielä siinä pisteessä että mitään yleensä voisi nauhoittaa. Äänenvoimakkuuden säädin rahisi hieman säädettäessä, mutta muuten nauhuri vaikuttaisi olevan aivan käyttökunnossa.
Tässä mallissa ei sitten sisääntulevalle signaalille säätöjä olekaan, ilmeisesti jonkinalinen editointimalli. Sensijaan nauhurista löytyy sisäänrakennettu nauhaleikkuri ja mitta nauhan mittaamista varten. Kyseiset apuvälineet puuttuvat googlella löytämistäni B67:sta. Tämä malli on myöskin yleensä puukuorinen, eikä vaunussa. Itse pidän vaunusta, sekä tyylin vuoksi, että siksi ettei laitetta tarvitse nostaa vaan sitä voi työnnellä ympäriinsä mukavasti pyörillä.
En tiedä tarkalleen mitä Ville on ajatellut tällä nauhoittaa, toistaiseksi työhuoneellamme ei ole koskaan nauhoitettu mitään. Periaatteessahan nauhoittamisen olisi voinut aloittaa esimerkiksi jollain noin kymmenestä paikalla ennestään olevista, tosin vaatimattomammista kelanauhureista. Toisaalta nimenomaan tämäntyyppinen laite saattaa hyvinkin innostaa nauhoittamaan jotain, onhan kyseessä melkoisen dominoiva esine joka vaatii tiettyä huomiota.
Studer B67 täyttää monta hyvän laitteen tunnusmerkkiä: se on iso, painava, tekee vain sitä asiaa mihin se alunperin on suunniteltu, mutta tekee sen hyvin. Se on hyvin tehty ja kestävä, ilman mitään turhia (tämä malli jopa ilman monia tarpeellisiakin) toimintoja.
Useimmat äänitteitä tekevät ihmiset tänäpäivänä tietenkin äänittävät jollain digitaalisilla välineillä, mutta kyllä nauhallekin kannattajansa löytyy. Meillä esimerkiksi äänilähteet ovat siinämäärin kokeellisesti rakennettuja, etten uskaltaisi aivan suoraan tietokoneeseen niiden signaaleja lähteä kytkemään.
Lisää kuvia päiväkirjasivullani
+ Tyyli
+ Laatu, erityisesti mekaaninen laatu
+ Kätevät nauhanleikkausvälineet
- Koko rajoittaa liikkuvuutta
- Vaatinee jonkinverran säätämistä
Oli pakko poiketa työhuoneellamme, koska Ville ryhmästämme kehui niin kovasti uutta ostamaansa nauhuria. Ville on ollut niin tosissaan studiota rakentamassa, että oli jopa käynyt siivoamassa paikan.
Mutta siis asiaan, eli nauhuriin. Kuseessä on perinteinen kelanauhuri mallia Studer B67. Tälläiosiä laitteita täytyy kyllä arvostaa; Hyvin suunniteltu, hyvin tehty, ilman kompromissejä valmistuskustannusten tai koon suhteen. En tiedä mitä ville tuosta maksoi, mutta nuo ovat olleet joskus erittäin kalliita ammattilaitteita.
Tässävaiheessa tietenkin kaikki besservisserit toteavat B67:män olleen itseasiassa välimallin laite firman todellisten ammattimallien ja harrastelijamallien välissä, mutta nykypäivän näkökulmasta tuolla erolla ei liene suurtakaan merkitystä, paitsi tietenkin todellisessa ammattikäytössä, johon kelanauhurit harvoin enää joutuvat.
Pikaisessa testissä kaikki nauhanopeudet toimivat moitteettomasti, vääntömomentti on hämmästyttävä, muistuttaa enemmän betonimyllyä kuin nauhuria. Nauhoitusta emme vielä ehtineet testaamaan, studiomme ei ole vielä siinä pisteessä että mitään yleensä voisi nauhoittaa. Äänenvoimakkuuden säädin rahisi hieman säädettäessä, mutta muuten nauhuri vaikuttaisi olevan aivan käyttökunnossa.
Tässä mallissa ei sitten sisääntulevalle signaalille säätöjä olekaan, ilmeisesti jonkinalinen editointimalli. Sensijaan nauhurista löytyy sisäänrakennettu nauhaleikkuri ja mitta nauhan mittaamista varten. Kyseiset apuvälineet puuttuvat googlella löytämistäni B67:sta. Tämä malli on myöskin yleensä puukuorinen, eikä vaunussa. Itse pidän vaunusta, sekä tyylin vuoksi, että siksi ettei laitetta tarvitse nostaa vaan sitä voi työnnellä ympäriinsä mukavasti pyörillä.
En tiedä tarkalleen mitä Ville on ajatellut tällä nauhoittaa, toistaiseksi työhuoneellamme ei ole koskaan nauhoitettu mitään. Periaatteessahan nauhoittamisen olisi voinut aloittaa esimerkiksi jollain noin kymmenestä paikalla ennestään olevista, tosin vaatimattomammista kelanauhureista. Toisaalta nimenomaan tämäntyyppinen laite saattaa hyvinkin innostaa nauhoittamaan jotain, onhan kyseessä melkoisen dominoiva esine joka vaatii tiettyä huomiota.
Studer B67 täyttää monta hyvän laitteen tunnusmerkkiä: se on iso, painava, tekee vain sitä asiaa mihin se alunperin on suunniteltu, mutta tekee sen hyvin. Se on hyvin tehty ja kestävä, ilman mitään turhia (tämä malli jopa ilman monia tarpeellisiakin) toimintoja.
Useimmat äänitteitä tekevät ihmiset tänäpäivänä tietenkin äänittävät jollain digitaalisilla välineillä, mutta kyllä nauhallekin kannattajansa löytyy. Meillä esimerkiksi äänilähteet ovat siinämäärin kokeellisesti rakennettuja, etten uskaltaisi aivan suoraan tietokoneeseen niiden signaaleja lähteä kytkemään.
Lisää kuvia päiväkirjasivullani
+ Tyyli
+ Laatu, erityisesti mekaaninen laatu
+ Kätevät nauhanleikkausvälineet
- Koko rajoittaa liikkuvuutta
- Vaatinee jonkinverran säätämistä
Wednesday, March 08, 2006
"Epäilyttävä taviskello" Helsingin sanomat uutisoi 7.3.2006 Ulkomaanuutisissaan laajahkosti Guantamo Bayn tilannetta uutistoimisto AP:n käsiinsä saamien uusien asiakirjojen valossa.
Koska laiteblogi ei ole kiinnostunut politiikasta, vaan laitteista, huomiomme kiinnittyi välittömästi pieneen poimintaan aiheesta "epäilyttävä taviskello". Siinä kerrotaan ainakin kuuden vangin kohdalla merkityksellisenä seikkana heidän tunnistamisessaan vihollisen taistelijaksi olleen heidän käyttämänsä rannekello.
Rannekello on malliltaan Casio F-91W. Kyseessä ei ole samallatavalla eksklusiivinen ryhmätunnus, kuin vaikkapa natsitikarit aikoinaan olivat tai vapaamuurarisormukset ovat nykyään. Itseasiassa kyseessä on varsin yleinen halpa digitaalikello, niinsanottu "taviskello".
Kuulustelijoiden mukaan kyseistä kelloa tai sen osia on käytetty Al-Quidan pommeissa, ja tämänvuoksi kyseisen välineen ja ehkä tietynlaisen profiilin omaava hankilö on riittävän epäilyttävä lähetettäväksi Quantamo Bayn tukikohtaan.
Ikävä juttu kaikille Quantamoon kiduttetavaksi joutuneille, mutta hyvä uutinen
Casiolle. Ei vaadi kummoisiakaan ennustajanlahjoja arvailla kevään kellomuotia. Olen jo aikaisemmin nähnyt tämäntyyppisiä klassisia digitaalikelloja ns. urpokelloja käytössä tietynlaisena fashion statementtinä. Aika on kypsä, digitaalikello alkaa olla sopivan retro, se on halpa ja kännykästä aikansa tarkistavalle nuorisolle rannekello on muutenkin eksoottinenkuriositeetti.
Al-Quida yhteys tekee laitteesta siinämäärin mediaseksikkään, ettei kukaan aikaansaseuraava tyylitaituri voi jäädä ilman omaa Casio F-91W:tä. Sääliksi käy markkinointijohtaja Pirjo Kaartea Perkko OY:stä, joka samaisessa artikkelissa kertoi maahantuojan jättäneen kyseisen mallin pois suomen mallistosta. Nyt kellot tilataan sitten ulkomailta tai ostetaan käytettynä.
+ Kohtuuhintainen
+ Monikäyttäinen
+ "vesitiivis"
+ Erinomainen keskustelunavaaja: -"paljonko kello on?"
-"kello on 18.34, mutta tiesitkös että....."
- Voit joutua Quantamo Bay:hin (voidaan katsoa myös plussaksi, ihan mistä tykkää)
- Se on kyllä aika urpon näköinen
Wednesday, January 11, 2006
Hammasharjatiirikka

Kaikille tiirikointiharrastajille on nyt iloisia uutisia. Enää ei kannata maksaa ylihintaa prameista sähkötiirikoista, Inventgeekin ohjeiden avulla rakennat kätevästi ja edullisesti tiirikkasi sähköhammasharjasta.
+Auttaa sinua pääsemään sinne minne haluat mennä
+Edullinen
-Kyseisen harjamallin saatavuus suomessa?
-Soveltuvuus suomalaisiin lukkoihin?
Kaikille tiirikointiharrastajille on nyt iloisia uutisia. Enää ei kannata maksaa ylihintaa prameista sähkötiirikoista, Inventgeekin ohjeiden avulla rakennat kätevästi ja edullisesti tiirikkasi sähköhammasharjasta.
+Auttaa sinua pääsemään sinne minne haluat mennä
+Edullinen
-Kyseisen harjamallin saatavuus suomessa?
-Soveltuvuus suomalaisiin lukkoihin?
Monday, January 09, 2006
Lisää näppäimistöistä

Nyt kun tuli noista vanhoista näppäimistöistä jaariteltu, niin esitellään tasapuolisuuden nimissä jotain uuttakin. Eihän tämä sentään retroblogi ole.
Optimuksen OLED näppäimistöä on nörttipiireissä odoteltu jo pitkään. Laitteen perusajatuksena on se, että korvaamalla valmiiksimaalatut näppäimet pienillä näytöillä pystytään samaa näppäimistöä käyttämään sujuvasti erilaisiin sovelluksiin. Vieraiden kielten erikoismerkit näkyvät kätevästi ohjelmakohtaisesti. Samaa näppäimistöä voi käyttää niin kiinan kuin norjankin kieleen. Erilaisten ohjelmien kirjainkomennot voidaan näyttää suoraan näppäimistössä, kätevää esimerkiksi fotoshopissa.
Varsinainen ydinosaamisalue tuolla laitteella on tietenkin pelimiesten pöydällä.
Varsin mielenkiintoinen tuote sinänsä. Pitäisi olla saatavilla helmikuussa noin 300$ hintaan. Itse en ehkä heti vaihtaisi IBM:määni tuohon, vaikka photoshop käyttö hieman houkuttelisikin. Lähinnä hinta arveluttaa, ja OLED tekniikan kestävyys pitkällä aikavälillä.
Aika näyttää minkälaista kysyntää kyseiselle tuotteelle pidemmällä aikavaälillä on. Periaatteessa kyseessä saattaisi olla tietokonemaailmalle mainio sissänvetotuote pelikonsoleihin tottuneelle ikäluokalle, joka ei välttämättä perinteisiä kirjaimia tunne mutta jolle pelaaminen on toinen luonto.
http://www.artlebedev.com/portfolio/optimus/
+Laajentaa näppäimistön perinteistä käyttötapaa huomattavasti
+Kustomoitavissa
+Näyttää hyvältä
-Hinta
-Kestävyys?
Nyt kun tuli noista vanhoista näppäimistöistä jaariteltu, niin esitellään tasapuolisuuden nimissä jotain uuttakin. Eihän tämä sentään retroblogi ole.
Optimuksen OLED näppäimistöä on nörttipiireissä odoteltu jo pitkään. Laitteen perusajatuksena on se, että korvaamalla valmiiksimaalatut näppäimet pienillä näytöillä pystytään samaa näppäimistöä käyttämään sujuvasti erilaisiin sovelluksiin. Vieraiden kielten erikoismerkit näkyvät kätevästi ohjelmakohtaisesti. Samaa näppäimistöä voi käyttää niin kiinan kuin norjankin kieleen. Erilaisten ohjelmien kirjainkomennot voidaan näyttää suoraan näppäimistössä, kätevää esimerkiksi fotoshopissa.
Varsinainen ydinosaamisalue tuolla laitteella on tietenkin pelimiesten pöydällä.
Varsin mielenkiintoinen tuote sinänsä. Pitäisi olla saatavilla helmikuussa noin 300$ hintaan. Itse en ehkä heti vaihtaisi IBM:määni tuohon, vaikka photoshop käyttö hieman houkuttelisikin. Lähinnä hinta arveluttaa, ja OLED tekniikan kestävyys pitkällä aikavälillä.
Aika näyttää minkälaista kysyntää kyseiselle tuotteelle pidemmällä aikavaälillä on. Periaatteessa kyseessä saattaisi olla tietokonemaailmalle mainio sissänvetotuote pelikonsoleihin tottuneelle ikäluokalle, joka ei välttämättä perinteisiä kirjaimia tunne mutta jolle pelaaminen on toinen luonto.
http://www.artlebedev.com/portfolio/optimus/
+Laajentaa näppäimistön perinteistä käyttötapaa huomattavasti
+Kustomoitavissa
+Näyttää hyvältä
-Hinta
-Kestävyys?
Wednesday, January 04, 2006
Uusi näppäimistö
Sain vihdoin uuden näppäimistön. Tai no oikeastaan se aika vanha, ja täsmälleen samanlainen kuin vuosikaudet käyttämäni. Se saattaa teistä näyttää aivan tavalliselta näppäimistöltä, mutta sitä se ei ole. Kyseessä on klassinen IBM:män valmistama M-mallin näppäimistö, eli ns. kliksumalli. Jokainen näppäin päästää painettaessa terävän kliksahduksen.Nyt kysyt ehkä jo mielessäsi mitä niin ihmeellistä tuossa näppäimistössä on, että siitä kannattaa tässäkin blogissa vaahdota? No oikeastaan ei mitään, mutta juuri se onkin sen vahvuus. Kyseessä on laadukkaasti valmistettu laite, joka toimittaa hyvin tehtävänsä. Kirjoitustuntuma on juuri oikea, ja näppäimet antavat juuri sopivasti vastusta painaessa.
Näppäimistö sisältää tarvittavat näppäimet kirjoittamiseen, ja muuhun tietokoneen käyttöön, mutta siitä puuttuu kaikki kiusalliset Windows näppäimet ja pikanapit.Kommunikaatio sujuu perinteisesti johdon kautta. Tässä mallissa on miellyttävä spiraalijohto, joka venyy tarvittavalle kirjoitusetäisyydelle. Liittimenä on tietenkin ps/2 liitin, kuuluihan tämä kyseinen kappale aikoinaan IBM Personal Computer System 2 tietokoneeseen.
Tämä kappale on valmistettu Englannissa kesällä 1990. Mallia 1391401 on myyty jo vuodesta 1985. Kyseinen mallinumero 1391411, koska kyseessä on suomalainen näppäimistö skandinaavisilla kirjaimilla. Takana on käsittääkseni noin 10v ammattikäyttöä, noin 5 vuotta varastoimista, ja edessä toivottavasti vähintään yhtä pitkä aika minun ykkösnäppäimistönäni.M-näppäimistö herättää selvästi tunteita, netistä löytyy lukuisia aiheeseen keskittyneitä sivustoja.
"I used to think my old Honeywell rubber dome keyboard was a nice bit of gear. And it is, I suppose, by the standards of the truly spongy cheapo-'boards most people use today. But the IBM makes me want to type stuff, because it just feels so nice to do it.
Call me a pervert if you like. I don't care."
Kuten asia Dansdata sivulla ilmaistaan.
Jos IBM:män tekniikka kiinnostaa, niin www.clickykeyboards.com sivustolta löytyy pdf kyseisestä patenttihakemuksesta. Näppäimistön sisuskaluihin voi tutustua esimerkiksi 3m3817 sivulla.Clickeykeyboardsilta löytyy myös erikoismalleja myyntiin asti
Jos emolevysi on liian nykyaikainen, jsbyzybovskin sivuilla kerrotaan tarvittavat toimenpiteet.
Muita tarkastamisen arvoisia sivuja on esimerkiksi scouting around, Lista eri malleista ja Modelm
Suomalaisia sivustoja en valitettavasti löytänyt, mutta Devilin sivulta löytyy speksit varhaisemmalle PC näppäimistölle. Sivulta löytyy myös vuoden 1985 hintatietoja.
PC näppäimistä on tuo perinteinen malli, jossa funktionäppäimet (10kpl)ovat sivyssa eikä ylhäällä. Kyseisen näppäimistön liittäminen nykyisiin koneisiin on valitettavasti hankalampaa.
Se ehkä osaltaan selittää vanhojen IBM näppäimistöjen nykyistä korkeampaa laatua, että jälleenmyyntihinnat vaihtelivat tuossa 1600mk-2800mk tienoilla (noin 270e-470e), mikä vastaa tänäpäivänä halpojen konepakettien hintoja.
Yhteenvetona todettakoon että kyseessä kestävä ja laadukas tuote, jota on erittäin miellyttävää käyttää. En tiedä pidänkö tästä niin paljoa, että noilla näppäimistösivustoilla pyydettyjä hintoja. Omani olen saanut ilmaiseksi. Toisaalta kyseessä on paras näppäimistö mitä koskaan olen käyttänyt. Kävin ATK liikkeessäkin aivan tätä kirjoitusta varten koettamassa mitä uutta näppäimistörintamalla on viimeaikoina tapahtunut. Mikään kokeilemani ei päässyt käyttötuntumassa lähellekkään IBM:mää.
Näppäimistön akilleen kantapäänä on näppäimistön takana sojottava liitin, joka tulee noin sentin verran ulos näppäimistöstä. Ilmeisesti tämän takia sain edellisen M:män toimimattomaksi. Avaralla työpöydällä se ei tuuta ongelmia, mutta liian ahtaalla pöydällä, sylissä ym epätyypillisessä köytössä se on altis vioittumaan.
Näppäimistölle tyypillinen naksuva ääni ei myöskään ole aina eduksi, esimerkiksi öiseen aikaan.
Tämä kuitenkin on paras ihmiskunnan tuntema tietokoneen näppäimistö. Jossain muussa voi olla Bluetooth, USB, LED:it, purkinavaaja tai bingo, mutta tämä on minenomaan näppäilemiseen paras väline. Applen käyttäjät varmastikin nauravat partaansa tuotteen ulkonäölle, mutta kuka on väittänyt että tietoteknisten komponenttien pitäisi näyttää hyvältä.
Sitäpaiti se näyttää hyvältä, sinun täytyy vaan oppia tuntemaan sen edustama estetiikka syvemmin.
+Kestävä
+Yksinkertainen
+Ergonominen
+Paras lajissaan
-Joskus liian äänekäs
-Voi olla hankala löytää
-Johdon liitäntä on hieman vikaherkkä
Wednesday, December 21, 2005
Monisegmenttiputkikello.

Jos mielestäsi esim. Led-kello oli magee juttu, niin mieti miten magee monisegmenttiputkinäyttö-kello on. Työhuoneellani on muutamia vanhoja mittalaitteita, jotka toimivat samalla periaatteella, ja voin vakuuttaa että kyseessä on ehkä hienoin ihmisen tuntema tapa teknisesti ilmoittaa numeroita.
Miinuspuolena mainittakoon, että kyseessä ei ole kustannustehokkain mahdollinen tapa pysyä ajassa. Kellolle tulee hintaa noin 500$+postit. Tarkka ja täsmällinen laite pitäisi olla kuitenkin kyseessä, ajassa pysyminen tarkistetaan GPS:sällä satelliittien kautta.
Lisää tietoa Jthomaksen ruumiinavauspöytäkirjasta
+Hienoin näkemäni kello
+Ilmeisesti toimii varsin täsmällisesti tehtävässään
-Liian kallis minulle
-Kestävätkö nuo putket sitten kuitenkaan jatkuvaa käyttöä?
Jos mielestäsi esim. Led-kello oli magee juttu, niin mieti miten magee monisegmenttiputkinäyttö-kello on. Työhuoneellani on muutamia vanhoja mittalaitteita, jotka toimivat samalla periaatteella, ja voin vakuuttaa että kyseessä on ehkä hienoin ihmisen tuntema tapa teknisesti ilmoittaa numeroita.
Miinuspuolena mainittakoon, että kyseessä ei ole kustannustehokkain mahdollinen tapa pysyä ajassa. Kellolle tulee hintaa noin 500$+postit. Tarkka ja täsmällinen laite pitäisi olla kuitenkin kyseessä, ajassa pysyminen tarkistetaan GPS:sällä satelliittien kautta.
Lisää tietoa Jthomaksen ruumiinavauspöytäkirjasta
+Hienoin näkemäni kello
+Ilmeisesti toimii varsin täsmällisesti tehtävässään
-Liian kallis minulle
-Kestävätkö nuo putket sitten kuitenkaan jatkuvaa käyttöä?
Saturday, December 17, 2005
Dynamiikan kuolema.

Tässä ei ole kyse mistään yksittäisestä laitteesta, vaan CD-levyille äänitetyn musiikin dynamiikan häviämisestä.
Tekstin pointti on se, että vuosien varrella CD-levyjen masteroinnissa on pikkuhiljaa nostettu äänenvoimakkuutta, niin että lopulta kaikki huippukohdat leikkaantuvat, ja musiikki on yhtä ja samaa puuroa.
Hyvin ja selkeästi kirjoitettu, paljon havainnollistavia kuvia.
Tässä ei ole kyse mistään yksittäisestä laitteesta, vaan CD-levyille äänitetyn musiikin dynamiikan häviämisestä.
Tekstin pointti on se, että vuosien varrella CD-levyjen masteroinnissa on pikkuhiljaa nostettu äänenvoimakkuutta, niin että lopulta kaikki huippukohdat leikkaantuvat, ja musiikki on yhtä ja samaa puuroa.
Hyvin ja selkeästi kirjoitettu, paljon havainnollistavia kuvia.
Tuesday, December 06, 2005
Kaukosäädin johdossa.
En tiedä olenko ainut ihminen tässä maailmassa joka ei pidä langattomuutta hyvänä ideana. Langaton laite häviää helpommin, vaatii patterit ja toimii yleensä epävarmemmin
kuin langallinen versio.
Erityisesti ongelmia minulla on ollut työhuoneella. Huone on lattiasta kattoon täynnä romua, kaikki romut vaihtavat säännöllisesti paikkojaan, uusia tuodaan kokoajan lisää. Työhuoneella on yksi kaukosäätimellä toimia laite, DVD-soitin jota käytetään lähinnä musiikkin soittamiseen.
Voitte kuvitella miten mahdotonta tuota säädintä on aina löytää. Nyt keksimme kuitenkin ratkaisun: johdon.

Ylähyllylle kasatuista näppäimistöistä sattui roikkumaan sopivasti johto soittimen edessä. Säädin vain nippusiteellä kiinni, ja tallessa pysyy.

Kyseessä on vielä versio 1.0, joka ratkaisee vasta tallessapito-ongelman. Korvaamalla näppäimistöjohto muuntajalla ja johdolla voisi helposti korvata pattert jatkuvalla virransyötöllä.
Sama toimenpide täytyisi tehdä myös kodin kaukosäätimille.
+Tallessapidettävyys
+Käytännöllinen, toimiva ja yksinkertainen
+Edullinen
-Rajallinen käyttöalue
-Virransyöttö puuttuu ykkösversiosta
En tiedä olenko ainut ihminen tässä maailmassa joka ei pidä langattomuutta hyvänä ideana. Langaton laite häviää helpommin, vaatii patterit ja toimii yleensä epävarmemmin
kuin langallinen versio.
Erityisesti ongelmia minulla on ollut työhuoneella. Huone on lattiasta kattoon täynnä romua, kaikki romut vaihtavat säännöllisesti paikkojaan, uusia tuodaan kokoajan lisää. Työhuoneella on yksi kaukosäätimellä toimia laite, DVD-soitin jota käytetään lähinnä musiikkin soittamiseen.
Voitte kuvitella miten mahdotonta tuota säädintä on aina löytää. Nyt keksimme kuitenkin ratkaisun: johdon.
Ylähyllylle kasatuista näppäimistöistä sattui roikkumaan sopivasti johto soittimen edessä. Säädin vain nippusiteellä kiinni, ja tallessa pysyy.
Kyseessä on vielä versio 1.0, joka ratkaisee vasta tallessapito-ongelman. Korvaamalla näppäimistöjohto muuntajalla ja johdolla voisi helposti korvata pattert jatkuvalla virransyötöllä.
Sama toimenpide täytyisi tehdä myös kodin kaukosäätimille.
+Tallessapidettävyys
+Käytännöllinen, toimiva ja yksinkertainen
+Edullinen
-Rajallinen käyttöalue
-Virransyöttö puuttuu ykkösversiosta
Friday, December 02, 2005
Japanilaista nykypelisuunnittelua.

Japalilainen sivilisaatio on jälleen kerran pättänyt ilostuttaa maailmaa uudella tuotteella. Tälläkertaa kyseessä on tietokonepeli.
Spirits on melko perinteinen taistelupeli, muutamaa poikkeusta lukuunottamatta: ensinnäkin kaikki taistelijat ovat nuoria tyttöjä, ja toiseksi yksi pelin keskeinen taistelukeino on vastustajan pikkuhousujen valokuvaminen hameen alta (engl. upskirt).
Laiteblogin huomio tietenkin kiinnittyy välittömästi sisällön sijasta tekniikkaan: hyvin kiintoisaa on että sivulta löytyvän ruutukaappauksen perusteella käytössä olisi folder tyyppinen kamera.
Folderit ovat selvästikin trendikkäitä juuri nyt, olen nähnyt useita käytössä viimeaikoina. Nimi folder tulee siitä tosiseikasta että kamera taitetaan auki, jolloin tarkennus tapahtuu liikuttamalla linssiä palkeen varassa erilaisille etäisyyksille filmipinnasta. Hyvällä säkällä voi kirpputorilta löytää erinomaisella optiikalla varustetun keskikoon käyttökameran kohtuuhinnalla. Miinuspuolena sanottakoon, että folderit ovat nykykameoihin tottuneelle hieman hitaanoloisia käyttä. Tarkennus täytyy suorittaa mittaamalla tai arviosta, valotuksen mittaus erillisellä mittarilla.
Jos itse joutuisin lähitaistelun tiimellyksessä pyrkimään valokuvaamaan vastustajani hameen alle, valitsisin kyllä jonkin nopeammin käytettävän valokuvausvälineen.
Mutta sehän onkin vain peliä.
Japalilainen sivilisaatio on jälleen kerran pättänyt ilostuttaa maailmaa uudella tuotteella. Tälläkertaa kyseessä on tietokonepeli.
Spirits on melko perinteinen taistelupeli, muutamaa poikkeusta lukuunottamatta: ensinnäkin kaikki taistelijat ovat nuoria tyttöjä, ja toiseksi yksi pelin keskeinen taistelukeino on vastustajan pikkuhousujen valokuvaminen hameen alta (engl. upskirt).
Laiteblogin huomio tietenkin kiinnittyy välittömästi sisällön sijasta tekniikkaan: hyvin kiintoisaa on että sivulta löytyvän ruutukaappauksen perusteella käytössä olisi folder tyyppinen kamera.
Folderit ovat selvästikin trendikkäitä juuri nyt, olen nähnyt useita käytössä viimeaikoina. Nimi folder tulee siitä tosiseikasta että kamera taitetaan auki, jolloin tarkennus tapahtuu liikuttamalla linssiä palkeen varassa erilaisille etäisyyksille filmipinnasta. Hyvällä säkällä voi kirpputorilta löytää erinomaisella optiikalla varustetun keskikoon käyttökameran kohtuuhinnalla. Miinuspuolena sanottakoon, että folderit ovat nykykameoihin tottuneelle hieman hitaanoloisia käyttä. Tarkennus täytyy suorittaa mittaamalla tai arviosta, valotuksen mittaus erillisellä mittarilla.
Jos itse joutuisin lähitaistelun tiimellyksessä pyrkimään valokuvaamaan vastustajani hameen alle, valitsisin kyllä jonkin nopeammin käytettävän valokuvausvälineen.
Mutta sehän onkin vain peliä.
Subscribe to:
Posts (Atom)